Miksi lähteä Kirjamessuille? Yksi tärkeimmistä motivaation lähteistä lienee mahdollisuus päästä näkemään "ihan oikeita kirjailijoita" ja kuulemaan, mitä heillä on omista kirjoistaan ja kirjoittamisesta kerrottavanaan. Ja valinnanvaraahan kirjailijoissa riittää. Juuri päättyneiden Turun Kirjamessujen valikoima ylsi ainakin lastenkirjallisuudesta dekkareihin, muistelmista antologioihin ja hengelliseen kirjallisuuteen, joten kiinnostavaa kuultavaa valitessa tuli lähinnä runsauden hätä.
Syksyn uusien runokokoelmien joukossa on myös kolme vuotta sitten debytoineen Olli Heikkosen Kuinka maa muuttui musiikiksi. Kirjamessuille Heikkonen saapui esittelemään uutukaistaan ja tuli siinä samalla Tuomo Karhun haastatellessa kertoilleeksi myös yleisemmin omista lähtökohdistaan runoilijana.
Heikkosen runoilijanura alkoi vuonna 2000, kun hänen esikoiskokoelmansa Jakutian aurinko julkaistiin. Kriitikot ottivat Siperiaa ja pohjoisvenäläistä elämänmenoa käsittelevän kokoelman suorastaan yksimielisen ylistävästi vastaan. "Se oli miellyttävä shokki", Heikkonen kommentoi. "Tuntui silloin, että minulla olisi paljon sanottavaa aiheesta. Olin huolestunut siitä, mitä Siperiassa tapahtuu. Osallistuin Petroskoissa käännösseminaariin ja vierailin myös Vienan runokylissä. Minulla oli ollut hyvin romanttinen käsitys sikäläisestä elämästä, mutta todellisuudessa heidän kielensä on kuolemassa."
Seuraavan kokoelman valmistumiseen vierähti enemmän aikaa. "Kyllähän paineita oli, mutta minusta kolme vuotta on sopiva aika tehdä runokokoelmaa. Kaikki runot ovat uusia, sillä en halunnut julkaista mitään ajat sitten kirjoitettua", Heikkonen toteaa. Vahvan temaattisen kokonaisuuden jälkeen Kuinka maa muuttui musiikiksi rakentui eri periaattein. "Tässä toisessa kokoelmassa on kyllä kantavia teemoja, mutta ei mitään yhtenäistä aihetta. Käsittelemiäni teemoja ovat kaipaus, rakkauden etsintä ja ehkä myös kuolema. Kokoelma on jaettu näiden teemojen ja muodon perusteella osiin."
"Kun aloitin kokoelman kirjoittamisen, tein rakkausrunoja. En tykännyt niistä yhtään, vaan heitin ne roskiin. Rakkaustematiikkaa kuitenkin jäi myöhempiin runoihin. Ja rakkaus ja kuolemahan ovat toistensa parit, toinen tarvitsee toista."
Hyvä runo häiritsee
Kuinka maa muuttui musiikiksi koostuu rakenteeltaan erityyppisistä runoista. "Usein kun alan kirjoittaa, en vielä tiedä, kirjoitanko proosamuotoista vai säkeellistä runoa. Saan usein mieleeni jonkin hyvän lauseen, jonka ympärille alan kirjoittaa. Lepuutan ja työstän runoja moneen kertaan. Joskus saatan kirjoittaa runon parikymmentä kertaa läpi. Kyllä sen sitten jotenkin tietää, kun runo on valmis."
"Hyvä runo on minusta sellainen, että se saa lukijassa tapahtumaan jotain, liikuttumaan. On aivan sama, tuntuuko runo helpolta vai vaikealta, kunhan se jää häiritsemään."
Heikkonen käsittelee uusissa runoissaan paljon luontoa ja kaupunkielämää, usein limittäinkin. "Kaupunki on rakennettuna ympäristönä arvoituksellinen paikka samaan tapaan kuin luonto. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan." Heikkonen itse asuu Helsingissä. Haastattelijan oletuksiin, että luontorunoilijan tulisi asuakin maalla, hän vain hymähtää. "En mä missään keskellä luontoa halua asua kuitenkaan."
Tällä hetkellä kovin muodikkaaksi tulleeseen runojen esittämiseen Heikkonen suhtautuu hieman penseästi. "Itse tykkään lukea runot kirjasta, rauhassa lukeminen on minusta se ensisijainen tapa. Esittäminen toisaalta antaa runoille lisäarvoa." Myös omien runojen tulkinnan suhteen Heikkonen on pidättyväinen. "Minä en ole mikään näyttelijä. Mitä vähemmän yritän tulkita, sen parempi. Mutta jos muut tulkitsevat omia runojaan, se on minusta ihan ok. Jos tulkitsee, yleisökin voi saada johtolangan runojen lukemiseen ja ymmärtämiseen."
