 |
 |
| 15.9.2000 | |
Teksti Timo Ronkainen Kuvat Carl Barks
Maailmankuulu sarjakuvapiirtäjä Carl Barks kuoli 99-vuotiaana 25. 8. 2000
leukemiaan, joka oli todettu runsas vuosi aiemmin. Hänen pitkä taiteellinen
uransa hakee miten tahansa mitaten vertaistaan. Barks aloitteli
pilapiirtäjänä samoihin aikoihin jolloin Charles Chaplin suunnitteli
ensimmäisiä pitkiä mykkäelokuviaan. Viimeiset vesivärein tehdyt maalaukset
on päivätty 1990-luvun loppuvuosina. Pelkästään Disney-sarjakuvia hän teki
yli 6000 sivun verran, sen päälle lukuisia kansikuvia, käsikirjoituksia,
pilakuvia ja muita sarjakuvia. Puhumattakaan sadoista eri aiheisista (ei
pelkästään Disney-) öljyvärimaalauksista tai
piirroselokuvakäsikirjoituksista.
Carl Barks syntyi 27. 3. 1901 lähellä Merrilliä, eteläisessä Oregonissa
maanviljelijäperheeseen. Lapsuus syrjäisellä farmilla oli hiljaista ja
yksinäistä, ainoana toverina isoveli Clyde. Carlin aloittaessa koulun, perhe
muutti Midlandiin. Lyhyen aikaa he asuivat myös Santa Rosassa, Californiassa
Carlin ollessa noin kymmenvuotias, missä hän nähtyään koulutoverinsa
piirroksia sai halun oppia piirtämään.
Viisitoistavuotiaan Carlin koulunkäynti jäi kesken tämän äidin kuoltua,
farmilla tarvittiin kaikki liikenevä apu. Kaikesta huolimatta Carl sai
isältään luvan osallistua Landonin piirustuskoulun kirjekursseille. Vaikka
kurssit jäivät neljään oppituntiin, sai hän niistä tärkeän kipinän tulevalle
uralleen.
Ensimmäisen maailmansodan loputtua työt farmilla hellittivät ja 17-vuotias
Carl koetti onneaan San Franciscossa yrittäen myydä pilakuviaan eri
sanomalehdille. Hän sai töitä kirjapainosta, muttei onnistunut vielä
kauppaamaan piirroksiaan.
1920-luvun alkupuolisko oli kovan ruumiillisen työn aikaa, hän toimi mm.
tukkilaisena, junakiskojen pulttaajana ja jopa autokauppiaana. Tämä
sekalaisten töiden kauden on katsottu heijastuneen hänen myöhemmissä Aku
Ankka-tarinoissaan, joissa Aku nähtiin yhtä sekalaisissa töissä.
Terveyssyistä Barksin animaatioura jäi, hän ei kestänyt studioiden huonoa
ilmanvaihtoa. Hän ei koskaan katunut lähtöään, sillä yksin työskennellessään
hän saattoi päättää kaikesta itse. "Omillani minulla oli mahdollisuus luoda
jotain hyvää. Luullakseni yksi hyvän kirjoittamisen salaisuus on siinä, että
kirjoittaja on yksikseen. En osaa kuvitella Hemingwayn tai Poen, tai jonkun
heidänkaltaisensa kirjoittavan jonkinlaisen ohjaamaan ja korjailemaan
pyrkivän komitean ympäröimänä. He työskentelivät yksin. Siksi heidän
tuotantonsa oli niin lumovoimaista."
Carl siirtyi kanankasvattajaksi Hemetiin San Jacinton lähelle, aikomuksenaan
tehdä siinä sivussa sarjakuvia Western Publishing Companylle. Barksin
ollessa vielä Disneyn studioilla, oli yhteistyössä Jack Hannahin kanssa jo
valmistunut käyttämättä jääneeseen elokuvakäsikirjoitukseen perustuva Donald
Duck Finds Pirate Gold -niminen pitkä Ankka-seikkailu. Kanankasvatus jäi,
mutta vuodesta 1943 alkoi pitkä kymmensivuisten ankka-tarinoiden sarja Walt
Disney´s Comics and Stories -lehdelle. Kanankasvatuskokemukset jättivät
kyllä jälkensä erääseen erittäin kuuluisaan kymmensivuiseen.
Pidempiä, 32-22 sivuisia seikkailutarinoita syntyi vuodesta 1943 lähtien
Westernin Four Colour -sarjaan. Näiden Ankka-seikkailujen esikuvina Barks
kertoi käyttäneensä Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri-sanomalehtistrippejä.
"Yritin seurata Gottfredsonin luomaa tarinamallia, jossa Mikki ja kumppanit
joutuivat hassuihin tilanteisiin, samalla kun he olivat vakavissa
vaikeuksissa. Niistä he sitten selvisivät jollain koomisella tavalla".
Alku oli hankalaa Barksillekin, joistakin alkukauden sarjoista voi löytää
muutamia hahmoja, joita hän kopioi Gottfredsonilta. Sarjakuvalehdet ja
sarjakuvat olivat 1943 vielä Barksille (kuten monille muillekin) varsin uusi
asia, ja hän kirjoitti ainakin Green Lantern-supersankarin luojalle Martin
Nodellille, kysyen neuvoa sarjakuvien tekemisessä. Nodellin osoitteen Barks
oli saanut yhteiseltä tuttavalta.
Joka tapauksessa Barks omi tarinan kerronnan perusteet, rytmityksen taidon,
ja kyvyn piirtää nopeasti ja lennokkaasti Disneyn piirrosfilmistudioilla
työskennellessään. Osa tavoista säilyi; hänellä oli tapana kiinnittää
sarjakuvasivujen luonnokset seinälle animaatioiden storyboardien tapaan.
Siten hän saattoi analysoida tarinansa kokonaisuutena, jotta näkisi mitä
kohtauksia pitäisi muuttaa tai poistaa. Ja ennen ensimmäisenkään viivan
piirtämistä hän luki skriptinsä parinkymmentä kertaa. Eräänlainen yhden
miehen tarinapalaveri siis.
Barks siirtyi eläkkeelle sarjakuvien piirtämisestä 1966, mutta yhä senkin
jälkeen valmistui käsikirjoituksia, erityisesti Sudenpentu-sarjakuviin.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeen fanit lopullisesti löysivät Barksin, hän sai
kirjeitä ympäri maailmaa, vaikka hänen osoitteensa ei ollutkaan yleisesti
tiedossa. Faneilta tuli myös aloite ankkamaalausten tekemiseen. Alun perin
Barksin aikomuksena oli eläkkeellä ollessaan perehtyä kunnolla
öljymaalaukseen taidemaalarivaimonsa Garén opastuksella maisemia ja
muotokuvia maalaten. Niitäkin syntyi, mutta 1971-76 valmistui ensimmäinen
sarja ankkamaalauksia, joita Barks teki tilausten mukaan.
Joksikin aikaa Disney kielsi vuonna 1976 Barksia valmistamasta
Disney-aiheisia tauluja. Sen sijaan Carl maalasi paljon sarjakuvamaisia ja
disneymäisiä tauluja mm. fantasia- ja lännenaiheista. Kahdeksankymmentäluvun
alussa lupa Disney-ankkakuvien tekemiseen heltisi jälleen, kun niistä
alettiin valmistaa lisenssinhaltijana toimivan Another Rainbow-yhtiön
toimesta litografioita. Alkuperäistaulujen haluajien lista oli jo niin pitkä
että moinen järjestely oli tarpeen.
Myöhemmin litografioiden pohjalta valmistettiin myös korkealaatuisia
pienoisveistoksia ja jopa aito Fabérgen muna! Carl Fabergén pojanpojan, Theo
Fabergen valmistama The Scrooge McDuck Midnight Egg perustuu Barksin
maalaukseen In the Cave of Ali Baba. Lontoossa valmistettua erikoisuutta
tehtiin 250 kappaletta.
Barksin työinto ei näyttänyt laantuvan korkeasta iästä huolimatta. Hän
palasi vielä käsikirjoittajaksi 1994 tehden tarinan Horsing Around the
History. Sarja julkaistiin suomeksi Aku Ankan juhlanumerossa (AA1/199*).
Somewhere in Nowhere, 1997 valmistunut ja Pat Blockin piirtämä käsikirjoitus
odottaa yhä julkaisuaan. Se julkaistaneen ensi kerran Italiassa Disney
Tesori- kirjasarjassa marraskuussa 2000.
Barksin ei-Disney tuotantoon kuuluu yksi Putte Possu-, yksi Anselmi Panda-,
kaksi Happy Hound/Lurppa- ja 29 Barney Bear-Benny Burro/Nalle Karhunen-Julle
Jukuri- sarjaa vuosilta 1943-47. Lisäksi hän teki pari
Lurppa-käsikirjoitusta 1950-luvulla. Nämä työt eivät kuulu hänen
parhaimmistoonsa, mutta ovat osana alkukauden sarjakuvatuotannosta
mielenkiintoinen kuriositeetti. Nalle Karhus-sarjoja saatiin suomeksi Tom ja
Jerry lehdessä 1980-luvun alussa ja Semic julkaisi niistä 1990-luvun alussa
pari kauniisti väritettyä albumikoostetta.
Arvostetuimmat työnsä, joista hänet myös parhaiten tunnetaan, Barks teki
aikanaan hyvin vähäistä arvostusta saaneisiin ns. funny-animal -genren
sarjakuvalehtiin. Sarjakuvalehdet ja niihin piirtäneet taiteilijat eivät
nauttineet kovin korkeaa arvostusta sanomalehtisarjakuvapiirtäjien joukossa,
useimpien toiveena olikin aloittaa joskus oma sanomalehtistrippi.
Barksillakin oli tuon suuntaisia suunnitelmia. Vaikka hän ei saanutkaan
signeerata omia sarjojaan, teki hän työnsä kunnon ammattimiehen tapaan niin
hyvin kuin taisi. Sarjakuvat erottuivat siksi massasta ja olivat hyvin
suosittuja, Walt Disney´s comics and Stories -lehden miljoonamyynnin voi
laskea Barksin ansioksi. Viisikymmentäluvulla suosio ylitti jopa
supersankarit.
Barksin tuotanto on siitäkin merkittävä, että hän kirjoitti ja piirsi lähes
kaikki tarinansa alusta loppuun itse. Amerikkalainen yleinen tapahan on että
yhden sarjakuvan tekemiseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä, useimmiten
kolme tai enemmänkin. "Toisinaan saatoin saada tarinaehdotuksia
joiltakuilta. Saatoin ostaa jonkun idean. Kaikista noin 500 tarinasta, jotka
kirjoitin, kutakuinkin kymmenkunta sai alkunsa jonkun toisen ideasta."
Barks on monessa yhteydessä maininnut halunneensa vain tehdä sarjakuvia
joita olisi itse mielellään lukenut ja yrittäneensä tehdä parhaansa, että
lukija saisi koko sen kymmensenttisen edestä hupia ja seikkailuja, minkä
sarjakuvalehdet tuolloin maksoivat. Myöhemmin hän oli yllättynyt kuultuaan
niiden lukijakunnan olevan vanhempaa kuin oli kuvitellut.
Barksilla ei ollut aktiivisimpana työaikanaan aavistustakaan, että hänen
sarjojaan käännetään kymmenille eri kielille, ja että erityisesti Euroopassa
hänen ankkansa ovat suositumpia kuin USA:ssa. Barksilla oli onneksi vielä
vanhoilla päivillään mahdollisuus nauttia tästä suosiosta ja arvostuksesta
ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan 1994, jolloin hänen hyväntulinen ja
ikäisekseen ryhdikäs olemuksensa nähtiin kymmenkunnassa Euroopan maassa.
Suomalaisia faneja Barks kehui erikseen, ja piti pohjoismaista täällä ainoan
julkisen nimikirjoitustilaisuutensa.
Heti kuolinpäivänä Barksin tuotannolle omistetun web-sivun keskustelupalsta
täyttyi ympäri maailmaa saapuneista surunvalitteluista. Sanomalehdet ja
uutislähetykset ympäri maailman panivat merkille vanhan ankkamestarin
poismenon, Le Monde tosin kirjoitti hänen nimensä "Carl Banks".
Carl Barksia jäi kaipaamaan, paitsi miljoonat lukijat ja fanit, yksi
elossaoleva tytär, neljä lastenlasta, kuusi lastenlastenlasta ja kahdeksan
lastenlastenlastenlasta.
Lisätietoja Barksista:
Carl Barks - His Life and His Work - Steve Orttmanin lähes yhtä laaja
tietopaketti.
Kirjallisuus:
- Sjöblom, Simo: Carl Barks ja hänen tuotantonsa. Lyhyt elämankerta suomeksi
ja hyvä bibliografia. Seaflower Oy 1992.ISBN 952-6666-23-2.
http://www.pp.clinet.fi/~simon/index.html
- Sarjainfo 48. Barks erikoisnumero. Suomen sarjakuvaseura 1985.
http://www.kaapeli.fi/~sarjaks/seur/info/info.html
- Ankkalinnan pamaus 1/2000. Barks erikoisnumero. Ankistit ry 2000.
http://members.xoom.com/timoro/pamaus
|
Lopulta, vuonna 1928 Barks onnistui saamaan töitään kaupaksi Galgary Eye
Opener-lehdelle, jonka vakituiseen henkilökuntaan hän liittyi 1931. Disneyn
etsiessä lisää työntekijöitä animaatiotalliinsa 1935, päätti Barks
ylityöllistettynä - hän piirsi käytännössä kaiken Galgary Eye Openerin
sisällöstä - hakea vakanssia. Muutama työnäyte vakuutti Disneyn ja Barks
aloitti inbetweenerinä. Puolen vuoden kuluttua hän siirtyi kuitenkin
tarinaosastolle, kehittelemään lyhytfilmeihin tarinoita ja vitsejä. Jo
tuolloin hän erikoistui Aku Ankkaan.
Yksiulotteisesta ja luonteeltaan varsin mustavalkoisesta Aku Ankasta Barks
kasvatti syvällisemmän hahmon ja loi tämän ympärille kokonaisen maailman.
Ennen Barksia ei ollut Ankkalinnaa, Roope-setää, Hannu Hanhea, Pelle
Pelotonta...
Ei liene liioiteltua väittää, että lähes jokainen suomalainen on joskus
lukenut Barksia. Ensimmäinen vuonna 1951 ilmestynyt Aku Ankan numero sisälsi
hänen tarinansa Aku Ankasta koulusalapoliisina, ja sen jälkeen jokainen
sukupolvi on saanut hänen hänen sarjakuviaan. Aku Ankan suomalainen
suursuosio voitaneen sekin selittää Barksin sarjakuvilla, koko 1950-luvun
ajan lähes jokaisessa numerossa oli yksi hänen sarjakuvansa.
Disney-legends -palkinto, Disneyn myöhästynyt kunnianosoitus yhdelle
suurimmista työntekijöistään Barksille myönnettiin 1991. Roy E. Disneyn
lausunto Barksin kuoleman johdosta oli toki kunnioittava, mutta Yhtiön
henkeä kuvastava: "When it came to creating imaginative tales for Donald
Duck, Uncle Scrooge and the other classic Disney characters, no one ever did
it better." Siis nimenomaan Disneyn Roope-setä.
