Teksti: Toni RantalaKuvat: Anneli Perkiö

MATKA HALKI MUSIIKIN, PUHEEN JA LIIKKEEN
- ERIlainen tulkinta Kalevi Ahon 11. sinfoniasta

Tanssiteatteri ERI tarjoaa tänä keväänä nautinnollisen - jopa hieman poikkeuksellisen - teatterielämyksen, Kalevi Ahon musiikkiin pohjaavan Sinfonian. En ole kovinkaan suuri interaktiivisen teatterin ystävä (on usein rasittavaa osallistua esitykseen väkisin, kun vain tahtoisi nauttia antoisasta teatteri-illasta) ja tämän teoksen suhteen minulla oli pieniä ennakkoluuloja luettuani, että yleisö liikkuu esiintyjien mukana teatterin eri tiloissa. Kuitenkin esityksen alettua imeydyin täysin mukaan äänen, kuvan ja liikkeen runsaudensarveen. Vaikka tällainen ilta saattaisi helposti olla täyteen ahdettu ja raskas, löytyi esityksestä tarvittava tasapaino eikä katsojaa alkanut teoksen vakavuudesta huolimatta ahdistaa missään vaiheessa.

Teos ottaa haltuunsa koko teatterin, aina katsomosta eteisportaikkoon asti. Teos on jokseenkin jaettu neljään eri osaan, joiden välillä tila - ja tunnelma - vaihtuu. Teos alkaa aulasta, jossa Jaana Järvisen vakuuttavasti esittämä Etnad (takaperin siis Dante) moittii (hieman pitkältä tuntuvassa) monologissaan nykymaailman hetkistä menoa ("kun huomisen piti olla hoidettu jo eilen") ja toivoo olevansa kuin puu, juuret tiukasti maassa. Mukaan liittyvät Suiligrev (Vergilius, Tiina Lindfors), Sirap (Paris, Lassi Sairela), Aneleh (Helena, Eeva Soini), Oitaroh (Horatio, Oleg Ostanin) ja Suinolop (Polonius, Aleksander Zilberman). Jumalaisen näytelmän ja mytologisen henkilömaailman airueena ja samalla yleisön oppaana toimii alamaailman tiennäyttäjä, Suefro (Orfeus, Helena Romppanen).

Hahmojen nimet on käännetty ja toistuvat oikeassa kirjoitusasussaan vasta peilin pinnalta (keskeisessä osassa myös teoksessa), sen käänteismaailmasta, joka hallitsee tätä meidänkin ulottuvuuttamme: egot, pinnallisuus, kuori, status, kiire, älytön ja alati lakkaamaton juoksu kohti . . . mitä? Tätä tutkii Sinfonia, liikkeen ja äänen kautta. Ääni on samalla Kalevi Ahon upea musiikki ja näyttelijän puhe, liike on sekä tanssijan esittämä koreografia että yleisön liikehdintä teoksen mukana tilasta toiseen. Esitys on matka Helvetistä Paratiisiin kuin ilmeisen inspiraation lähdekin, Jumalainen näytelmä. Neljännessä osassa yleisö johdatetaan tähtien lävistämän käytävän kautta, Styksin yli, takaisin. Lopulta henkilöhahmot nousevat Paratiisiin. Ja katsojat jatkavat matkaansa, heidänkin matkansa on edelleen kesken.

Sinfonia asettaa myös itseoikeutetusti yleisön valokeilaan, kun teoksen toisessa osassa katsojat käsketään näyttämölle samalla kun esiintyjät valtaavat katsomon. Kolmannessa osassa osat vaihtuvat ja yleisö häädetään takaisin katsomaan. Teos antaa paljon ajateltavaa, mutta siitä on myös mahdollista nauttia pelkästään upeana esityksenä, audiovisuaalisena elämyksenä ja matkana. On katsojasta kiinni mitä tuo matkaa antaa. Teos on kauttaaltaan harkiten toteutettu, Ahon musiikista Markku Pirin visualisointiin, puhumattakaan Esa Kyllösen valosuunnittelusta.