Teksti: Terhi Uronen
KRÄNKHÄRVELI AMMENTAA AIHEENSA TURKULAISUUDESTA
"Me muotoudumme moneen formaattiin ja tilanteeseen, aina yleisön mukaan," Mattus Alsi, Johanna Koivusalo ja Ismo Rauvola kuvailevat sketsiryhmäänsä Kränkhärveliä. Koska esiintymistilanteet ja yleisöt ovat jatkuvasti erilaisia, joutuvat kränkhärveliläiset suunnittelemaan jokaisen esityksen erikseen. "Kahta samanlaista esiintymistilaisuutta ei ole, ja esiintymispaikankin näkee usein vasta viime hetkellä. Se tuo esiintymistilanteeseen mukavaa jännitystä."
Sketsiryhmä sai alkunsa vuonna 1998. Yhdessä teatteria harrastanut porukka päätti perustaa oman ryhmänsä, joka keskittyi sketsien esittämiseen. Nyt, muutaman vuoden yhteistyön jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä ryhmään. Ryhmän sisäinen luottamus mahdollistaa sen, että myös esiintyjillä on hauskaa lavalla. "Kun tietää, että kaikki osaavat sketsin ja että tilanne on hallinnassa, voi keskittyä ihan muihin juttuihin, vaikka pieneen improvisaatioon." Kun yleisö nauttii esityksestä, jaksavat esiintyjätkin innostua aina uudestaan kaikkein kuluneimmistakin vitseistä. Jos joku sketsi tai roolihahmo tuntuu kuitenkin liian loppuunkalutulta, se laitetaan telakalle odottamaan parempia aikoja.
"Me emme halua rutinoitua liikaa, siksi on hyvä laittaa toisinaan joku sketsi syrjään. Jonkun ajan kuluttua siihen alkaa muodostua ihan uutta näkökulmaa ja sen voi ehkä ottaa taas uudestaan ohjelmistoon.
Aiheet sketseihin löytyvät usein arkipäivän asioista ja ilmiöistä."
"Me viljelemme perushuumoria, nauramme itsellemme sellaisissa vakavissa asioissa kuten turkulaisuus.
Myös sketsiryhmän nimi, Kränkhärveli, on turkulainen sana, se tarkoittaa hyödytöntä välinettä. Ryhmä uskoo sopivansa hyvin Down by the laiturin henkeen. Me olemme turkulaisina Turussa, meillä ja toivottavasti myös yleisöllä on hauskaa, ja aurinko paistaa vaikka sataisi. Down by the laituriin on luvassa rankka ja hauska esitys," kränkhärveliläiset lupaavat.
Kränkhärveli esiintyy Taidelaiturin Porthanin lavalla 8.6. klo 22.30 ja 9.6. klo 18.
UNIKANKAREEN OMAT DBTL-SIVUT
|