Teksti Vesa KataistoKuvat Mikko Kalajoki

LEOPOLD JA OSVALD - KUIN KALAT VENEESSÄ

Suomalaisen undergroundin kehdosta, Turusta, ponnistavat Leopold ja Osvald. Nämä kaksi entistä partiopoikaa ja nykyistä ikuista opiskelijaa ovat lähtöisin Mikko Kalajoen (kuvassa) kynästä. Sanaleikkejä lyövä kaksikko naljailee Turun Ylioppilaslehden sekä Pahkasian sivuilla. L&O pääsivät myös EU-vaaliesitteeseen innostamaan nuoria äänestämään, tosin tunnetuin tuloksin. Sarja on ainakin Turussa kerännyt ympärilleen jonkinasteista kulttimainetta, sekä ihailijoita että vihailijoita. Kalajoki uskoo vahvasti sarjansa tulevaisuuteen, mutta mitäpä miehelle itselleen kuuluu?
- Mitä nyt minusta olisi kertomisen arvoista - olen 27-vuotias, aivan oikea Filosofian Maisteri. Porvarilliseksi päätyökseni suunnittelen mainontaa. Hyvänä harrastuksenani on sarjakuvien piirtäminen. Näin minua voisi luonnehtia, Kalajoki hahmottaa.
- Kiinnostukseni sarjakuviin juontaa juurensa lapsuudenkotiini, jossa sarjakuvia pidettiin arvossa. En osannut vielä lukea, mutta hankin ekoista viikkorahoista Asterixit, joita isä luki mulle. Rupesi harmittamaan, kun isä nauroi vitseille itsekseen kesken lukemisen - oli pakko opetella lukemaan. Jippo-lehti oli yksi ensimmäisistä lukemistani, muistan erityisesti Aave-Artturin ja Urho Tulitukan.
- Itse olen piirtänyt aina, sarjakuviakin. Ensimmäisiä oli Lännenmiehen seikkailut, jota tein joskus neljä-viisivuotiaana. Aloin suhtautua sarjakuvantekoon vakavammin 80-luvun puolivälissä, 13-14 vuoden ikäisenä. Taas saa kiittää sukulaisia, erityisesti tätiäni, joka on kirjastoihmisiä - meillä on kulttuuriaktiivinen suku - sitä kautta tutustuin herkässä vaiheessa Pahkasikaan ja Tapiiriin. Jälkimmäisen ekat numerot olivat kova sana. Sarjakuvaseurojen lehtiä tuli myös seurattua, Kuplaa ja Kannusta eritoten.
- Huomasin, että Suomessa tehdään koko ajan myös sellaista sarjakuvaa, mitä ei sanomalehdissä näe, harrastelijapohjaisia sarjoja. Tietyt nimet tulivat tutuiksi. Juba oli silloin alkuvaiheessaan, P.A. Manninen ja Pentti Nuortimo olivat nuorta piirtäjää ilahduttavia nimiä. Tulihan se Sami Toivonenkin sieltä aika varhain esille lahjakkuutena. Mauri Kunnakselta sain ehkä eniten vaikutteita, luettelee Kalajoki.

Huopakynät roskiin

- Kehitykseni oli aika normaalia. Kun sai tietää, miten sarjakuvia oikeasti tehdään, huopakynät ja ruutupaperit lensivät roskiin. Ryhdyin harjoittelemaan siveltimen, tussiterän ja tussipullon avulla piirtämistä. Se oli samanlaista kuin musiikin kanssa touhuaminen, oppi soittamaan, alkoi etsiä juuriaan ja suhtautua asioihin entistä laaja-alaisemmin. Tuli tämmöinen "nuori vihainen mies" - vaihe.
- Juttujen kertominen oli tärkeää. Mä olen aina kirjoittanut juttuja, pakinoita, parodioita, tehnyt omia lehtiä. Kirjoittaminen on mun vahvempi puoleni, sarjakuva on siihen vain yksi kerronnan väline. Piirtäjänä mulla on enempi amatööriasenne, kun varsinaista alan koulutusta ei ole.
- En ikinä saanut pienlehteä valmiiksi asti jäädessäni itsekritiikin suuren voiman lytistämäksi. Jossain Kaltsu Kallion Punaisessa Banjossa sekä muutamissa muissa oli jotain sarjoja. Tiukimpia hetkiä oli se, kun Suuren Kurpitsan tai Sarjainfon pienlehtipalstoilta löysi nimensä ohimennen sivulauseessa mainittuna. Turun Tienoo oli eka oikea sanoma- eli paikallislehti, joka julkaisi strippejä ja maksoi niistä vielä rahaa, mikä on tällaiselle sikakapitalistille muistettavan arvoinen seikka.
- Leopold ja Osvald syntyivät 90-luvun alussa, sivariaikana, kuulovammaisten ammattikoulun asuntolan yövalvojana ollessa. Ne vaan olivat sellaiset tutunoloiset hahmot. L&O ovat ajan kuluessa muuttuneet vähän erinäköisiksi, mutta kyllä niistä yhä näkyvät Freak Brothers ja Nyrok City-vaikutteet.
- Kunnaksen ja Sheltonin ohella tietenkin Crumb, Peter Bagge ja Joakim Pirinen ovat kolahtaneet. Hunt Emersonin vaikutus näkyy siinä, että tulee piirrettyä sekaan kaiken maailman hassuja yksityiskohtia, puhuvia objekteja. Joku mulle tarkkaavaisena huomauttikin, etten "saa hahmoja ja puhekuplia ikinä mahtumaan ruutujen sisään, vaikka muuten piirränkin ihan kohtalaisesti".

Hahmojen luonteista

- Osvald on oma lukunsa, läpeensä kyyninen, suorastaan nihilisti välillä. Joskus itsekin huomaa sen Sheltonin Freewheelin' Franklinin siellä taustalla. Aika paljon se sanoo sen mitä mä itse ajattelen, mutta osaan sivistyneenä ihmisenä pitää turpani kiinni.
- Päällisin puolin Leopold on yksinkertainen kuin Helsingin metrokartta, se osapuoli duosta jota aina kusetetaan ja joka ymmärtää asiat väärin. Toisaalta kumpikaan ei ole mikään täydellinen sönkköidiootti. Ehkä niissä on sellaista piilevää sarkasmia, tilaisuuden tullen sanan säilällä sivaltajaa, joka on peräisin aika monelta tuntemaltani ihmiseltä. Oikeasti L&O ovat sivistyneitä kuin mitkä, tyypillisiä n:nen vuoden humanistiopiskelijoita, hiukan kulttuuripieruja.
- L&O aloittivat uransa vuonna 1993 partiolippukunnan lehdessä. Meininki oli läpeensä armotonta kreisihuumoria ja nopearytmistä verbaalitykitystä. "Samaan aikaan toisaalla" - tyyppisesti tein 1993 - 97 vakituisesti Varsinais-Suomen partiopiirin lehteen kerran kuussa ilmestyvää nimetöntä yhden sivun sarjaa, joka oli hiukka eri tyylinen. Tosin siinäkin oli sama logiikka kuin nykyään on L&O:ssa, että jos joku tuttu kaveri teki tai sanoi jotain tyhmää, niin varmasti päätyi sarjaan. Yhden miehen lempeää terroria ympäristöä kohtaan. Lopetin sen, kun siitä ei maksettu mitään, heh.
- Yritin Leopoldia ja Osvaldia Turun Ylioppilaslehteen, kun ne mielestäni sopivat sinne - olin kyllä suunnitellut vakavampiakin sarjoja, filosofisempia juttuja. Tuntui vaan, että tällainen anarkistisempi sarja sopisi Tylkkäriin. Hyvin ne tuntuvat istuvan, jutut toimivat, vaikka ei itse enää ole niin aktiivisesti mukana opiskelijamaailmassa. Joku huomasi runsaasti viittauksia kulttuuriin. (Kulttuurihistoriaa lukenut Kalajoki viljelee runsaasti lainoja mm. mikrohistorioitsijoilta.)
- Ovathan ne sellaisia pop- ja rock-kulttuurisia juttuja. Kun ei enää itse jaksa istua kapakoissa, voi piirtää hahmot sinne istumaan, se on sellainen laiskan miehen keino. On hyvä kommentoida asioita sarjakuvien kautta. Voisihan sitä kirjoittaa yleisönosastoonkin, mutta kuka niitä juttuja nyt ottaa vakavasti.
- Toisaalta sarjakuva on viihdettä, jossain vaiheessa korostettiin liiaksi sarjakuvan taiteellisuutta. Eurooppalainen sarjakuva, Manara ym. , ei ole mulle niin kolahtanut. Viihdettähän se kaikki on - jos ihminen haluaa ilmaista itseään, kirjoittaa, piirtää, maalata, säveltää, jne., ja joku viihtyy jonkun toisen itseilmaisun avulla, niin hyvä.
- Ei kukaan koko ikäänsä jaksa soittaa kellaribändissä, enkä usko, että Leopold ja Osvaldkaan tulevat jäämään vain Tylkkärin sivuille. Ehkä pitää vähän hioa särmiä - toisaalta onhan Jubakin aika hyvin saanut pitää linjansa.
- Mulle tulee kyllä ihan rocktähti-olo jo siitä, kun kapakassa joku haluaa esitellä minut sarjakuvapiirtäjänä tyttöystävälleen, Kalajoki punastelee.
- Porvarillinen päätyö sitoo, joten piirtäminen tahtoo jäädä aika vähille. Suomen oloissa ei ilmeisesti ole realistista ajatella elättävänsä itsensä kokonaan sarjakuvilla, mutta ehkä puolipäiväisesti. Kun jää eläkkeelle, voi mahdollisesti toteuttaa itseään kokopäiväisesti.

Tekniikan ihmeet

- Piirrän klassiselle Canonin kopiopaperille, joka on sarjakuvapiirtäjien yleinen suosikki. Käytän Pelikanin tussia pullosta nautittuna, piirtämiseen hius- ja tekstausterää. Yhden stripin tekoaikaa ei voi paljastaa, sillä silloin menee pohja palkkiolta. Poimin ideoita mustakantisesta vihosta, laitan kellon deadlinepäivänä soimaan kuudelta ja tussaan sarjan aamun aikana valmiiksi. Tekoa on nopeuttanut skannerin ja sähköpostin käyttö, mikä on sikälikin hyvä, että originaalit jäävät itselle. Ihan sama koska deadline on, teko menee aina viimeiseen hetkeen. Ovathan aikataulut hyvät olemassa, mitään ei saisi koskaan tehtyä muuten.
- Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös Leopold ja Osvald-albumi. Siitä tulee sellainen demo-tyyppinen suoritus, käyntikortti. Tylkkärin lukijoiden keskuudessa sarja on ainakin suosittu, saavat sitten uudetkin opiskelijapolvet lukea vanhoja L&O-juttuja. Ovathan L&O tuttuja myös Ilta-Sanomien (kuukauden kotimainen 8/99) ja Pahkasian lukijoille. Pahkasiassa sarja ilmestyy varmaan niin kauan kuin sitä lehteä vielä julkaistaan.
- En ole kovin innokkaasti käynyt sarjakuvafestivaaleilla, koska en oikein viihdy joukon keskellä. Ehtiihän niitä idoleitaan nähdä, kun ne laukkaavat Suomessa niin tiheään tahtiin. Gilbert Sheltonin haluaisin tavata, hänen juttujaan tulee luettua aina vaan uudelleen, Kalajoki ihailee.
- Sarjakuva tuli otettua jossain vaiheessa vähän liian vakavasti, tein gradunikin sarjakuvista: "Will Eisnerin sarjakuvaromaani Myrskyn silmään kertomuksena Yhdysvaltain juutalaissiirtolaisuudesta." (http://www.utu.fi/hum/historia/kh/opinnaytteet/tiivistelmat/204.html)
- Siinä vaiheessa alkoi tuntua, että akateeminen annos on täynnä. Kyllä sarjakuvassa pitää olla rock´n rollia, kunnolla monoa.

KALENTERI