Unikankare - sarjakuva navigaatio
10.12.1999
Teksti Vesa Kataisto


ORNETTE BIRKS MAKKONEN: OLEN SUOMALAINEN!

Maailmankuulu DJ, arjen absurdiksi svengaava sarjakuvahahmo Ornette Birks Makkonen suostui avautumaan tässä uniikissa haastattelussa. Tämä lienee Makkosen ensimmäinen julkinen haastattelu, vaikka Ornette on ehtinytkin seikkailla lähinnä Rumban sivuilla jo seitsemisen vuotta.

Ornettella on sangen tiukka työmoraali sekä etiikka, josta mies ei jousta. Yksi ehdoton periaate on se, että Led Zeppelinin Stairway to Heavenia mies ei koskaan soita, ei vaikka Elvis itse sitä pyytäisi. (Tosin Elvis Aaron ei sitä tekisikään, sillä hän on Ornetten läheinen ystävä, ja ystävyydelläkin on rajansa.) Mitä Ornette sitten ajattelee siitä, että Ilta-Sanomien lukijat valitsivat kyseisen kappaleen vuosituhennen pop-biisiksi?
- Enpä mitään. Jätän moisen täysin huomiotta, koska en lue sellaisia lehtiä. Tuollainen äänestys ei hetkauta minua puoleen eikä toiseen. Kyseisen kappaleen symboliarvo on suhteettoman suuri, sehän edustaa tympeää möhkälerokkia puhtaimmillaan. Se on sellainen kappale, jonka kaikki ihmiset tuntevat ja osaavat heittää pyyntönä deejiille. Helvetin tyhmä biisi, vähän vastaava kuin Smoke on the Water , Ornette laukoo.

Mitä sitten vuosituhannen vaihde merkitsee Makkoselle?
- Uusi taskukalenteri pitää hankkia. Vuodenvaihteessa en ole töissä vaan vapaalla, en tosin paljasta missä. Se voisi tuoda paikalle ikävää loiskiehuntaa. Juhlin pienessä piirissä uusien taskukalenterien avaamista.

Yleensä Ornette on aina menossa, jos ei ole kantaravintolassaan pyörittämässä levyjä. USA, Brasilia sekä Kuuba ovat hänelle jo tuttuja paikkoja. Viimeksi Makkonen seikkaili jossakin Länsi-Afrikassa, Nigeriasta pohjoiseen, tutustumassa paikalliseen musiikkiin ja hieman muuhunkin kulttuuriin. (OBM autiolla saarella, Suuren Kurpitsan taskulörkkö 4, 1999.)

Myös Makkosen vanhemmat ovat sangen maailmankansallista väkeä. Silti Ornette itse ei epäröi kansallisuudesta kysyttäessä.
- Olen suomalainen, vaikka en välttämättä haluakaan Karjalaa takaisin. Luultavasti äänestän myös presidentinvaaleissa, joskaan en paljasta ketä. En kuitenkaan Uosukaista , Makkonen ilmoittaa.
- Viihdyn parhaiten kotona ruoan, läheisten ihmisten sekä musiikin parissa. Musiikinlaji vaihtelee, se on samoin kuin töissä ollessa - riippuu tilaisuudesta sekä mielentilaisuudesta.

Vuosituhannen merkittävintä musiikkia ovat mielestäni tehneet Charles Mingus, Thelonious Monk sekä John Coltrane, Ornette arvioi. Paraskaan seikkailija ei yleensä selviydy ilman tehokasta apuria. Ornetten tapauksessa se on tivolikääpiö McCartney, joka on kotoisin Liverpoolista -ja kyllä, Paulin pikkuserkku. Tämä McCartney tosin kasvoi sirkuksessa, ja hänen vaelluksistaan saisi kokonaisen oman albumin, kertoo Makkonen. Viime aikoina Ornette Birks Makkonen on viettänyt sangen reipasta rokkielämää alkoholin, seksin ja muidenkin päihteiden avulla, tosin vain kokeilumielellä, hän vakuuttaa.
- Luvassa on selkiytymistä ja paluuta perusasioihin, myös ihmissuhteissa. Se on vain niin kuten kaikissa muissakin asioissa - niissä on laaksoja ja kukkuloita , päättää Makkonen.

Kaksi Ornettelle läheistä ihmistä, käsikirjoittaja Pauli Kallio ja piirtäjä Ville Pirinen lausuvat myös hieman asioita kaveristaan.
- Minulla on pieni musta kirja, johon pistän ylös ideoita, jotka otsikoin sen mukaan, mihin sarjaan ne sopisivat , kertoo Kallio, joka käsikirjoittaa myös Kramppeja ja nyrjähdyksiä (Rumba), Postimies Niilon seikkailuja ( = Neil Postmanin mukaan, Helsingin Sanomat), Onnen lahjat (Aviisi) sekä Annan ja Oton olohuone (Tv- maailma).
- Ornetten kirjoittaminen on vähän vapaampaa kuin muiden, riittää että toiminta on psykologisesti perusteltua. Ville voi sovittaa käsikirjoitukseni melkein kuin haluaa, en ole pitelemässä häntä ranteesta kiinni.
- On se tarpeeksi vapaata. Minä taas pyrin lisäämään sarjaan jotain, joka ei ole niin psykologisesti perusteltua. Toisaalta, onhan siinä reaalimaailman puitteet, mutta tätä on kivempi piirtää, kun ei ole sidottu kuvaamaan esimerkiksi ihmisten päitä realistisesti , kuvailee Pirinen.
- Saan Paulilta taustamateriaalia, ja tiedostamaton osa levyvalikoimastani on kehittynyt OBM:n myötä. Ei se kyllä niinkään ole, että hän ilmoittaisi seuraavaan jaksoon tulevan Lasse Mårtensonin musiikkia, käypä ostamassa Mårtensonin levy. Ikä ja elämänkokemus, sekä se, että toimin itsekin musiikin parissa, vaikuttavat makuun, mutta kyllä Ornettellakin on ollut vaikutusta.
- Viimeksi piirsin Autiolla saarella -tarinaa, jossa on mukana Jake Nyman. Löysin miehestä kasvokuvan, joka oli niin mitäänsanomattoman näköinen, että korvasin Jaken naaman tyhjällä kohdalla ja tekstillä: "Liimaa Jake Nymanin kuva tähän". En jäänyt arvelemaan tykkääkö Pauli ratkaisustani vai ei, Pirinen virnistää. Kallio kertoo lähettäneensä lörkön Nymanille itselleen "hyväntahtoista pilaa" - tekstillä selitettynä. Asiasta on tosin kulunut vasta niin vähän aikaa, ettei Nyman ole tiettävästi ehtinyt kommentoida asiaa ainakaan radio-ohjelmissaan.

Ensi vuosituhannella Ornette siirtyy neliväriin muun Rumban mukana. Sarja jatkuu lehdessä suullisen sopimuksen mukaisesti niin kauan kuin osapuolet haluavat sen jatkuvan. Albumimuodossa sarjaa on tulossa vuoden sisällä mustavalkoisena, ehkä muutaman vuoden päästä jopa värillisenä.
- Täytyy vielä mainita, että Autiolla saarella-tarinaan vaikutti paljon se, että olen nyt puolen vuoden ajan toiminut Aku Ankan kääntäjänä. Se innoitti tekemään tällaisen AA:n jatkosarjan kaltaisen jutun, jossa alussa tapahtuu jotakin toiminnan liikkeelle saavaa, ja sitten tapahtuminen vain jossain vaiheessa loppuu , selventää Kallio.
- Vaikkakaan mukana ei ole sitä kohtaa, jossa jotkut vakoilevat joitain toisia, kunnes joku vakoilijoista aivastaa , muistuttaa Pirinen.

Alanavigaatio