Teksti Vesa Kataisto

Tove Jansson 1914 - 2001:
POIS KESÄN KUKKASET SYKSY VIE

Keskiviikkona, 27. kesäkuuta 2001, Suomen rakastetuin ja maailmalla tunnetuin kirjailija Tove Jansson nukkui pois. Pitkän ja uskomattoman värikkään elämän elänyt taiteilija sai viimein kaipaamansa levon.

Koko Janssonien suku tullaan ikuisesti muistamaan Muumiperheestä, hahmoista jotka asuvat tutussa ja turvallisessa Muumilaaksossaan. Vaikka vaarat pyrstötähdestä hyökyaaltoihin uhkaavat, yhteisymmärrys ja sopusointu niin luonnon kuin perheen kesken saavutettiin aina.

Muumit on aikaa sitten tuotteistettu krääsäksi asti. Silti mikään ei voi viilentää alkuperäisten tarinoiden hehkua eikä latistaa niiden aitoa tunnelmaa.

Jansson itse korosti pitävänsä itseään enemmän kuvataiteilijana kuin kirjoittajana, mikä on tietenkin vähättelyä. Rakkaalta äidiltään, graafikko Signe Hammarsten-Janssonilta, Tove oppi yksityiskohtien tärkeyden. Niinpä hänen teoksensa ovat uskomattoman rikkaita riemunlähteitä. Muumikirjat voi pilkkoa pienenpieniksi sitaateiksi, ja kuvituskuvista napsia osasia. Sarjakuvastrippien yksityiskohdat, päähahmojen taustalla vilistävät pikkuötökät, harjanvarsista ja puunrungoista kasvavat välipalkit jne., ovat luku sinänsä.

"Yritän antaa lapsille - ja ehkä myös samalla itselleni - aidosti jännittäviä tarinoita, jotka päättyvät onnellisesti. Haluan ilahduttaa lapsia, sillä uskon että heillä on oikeus iloita" , Jansson vastasi Pentti Nuortimon haastattelussa 1991.

Ensimmäinen Muumikuvakirja valmistui 1939 (ilmestyi 1945), kun päällekäyvä sota "oli tuhonnut maailmasta värikkyyden". Alkujaan Immanuel Kantin ivakuvaksi luotu ja Toven Garm-lehteen piirtämistä pilakuvista tuttu pikku peikko sai perheen ja kotipaikan.

Muumikirjoja on pyritty tulkitsemaan Janssonin oman historian kautta.

"Lapsena piirsin piirtämästä päästyäni. Tuskin olisin ikinä ryhtynyt tekemään kuvia saati tarinoita, ellei lapsuuteni olisi ollut niin onnellinen. Se oli sekoitus mukavuutta ja seikkailua. Erinomainen sekoitus!"

Muumipappa jää etäisemmäksi hahmoksi muulle perheelle. Kirjoissa hän haluaa usein seikkailla yksin. Tätä on pidetty muistumana Toven etäiseksi jääneestä kuvanveistäjä-isästä. Sarjan viimeinen teos, Muumilaakson marraskuu, ilmestyi 1968, samana vuonna jolloin Muumimamman esikuva, äiti Signe kuoli.

Tove Jansson itse ei erityisemmin piitannut akateemisista tulkinnoista. "Olen minä niitä (tutkielmia) lukenut.. jättäisivät minut rauhaan. Tonkikoot kirjojani sitten kun minua ei enää ole", sähähti kirjailija tv-haastattelussa, ja väläytti lausumansa päälle täydellisen Pikku Myy -hymyn.

Muumipeikko-sarjakuva jatkui veli Larsin piirtämä ja kirjoittamana vuoteen 1975 asti. Lars teki sarjakuvamuumeista seikkailullisempia, ja toi mukaan satiirin. Tove laati vielä yhden kuvakirjan, Vaarallinen matka (1977) sekä käsikirjoitti hänen ja Tuulikki Pietilän valmistamiin Muumi-pienoismalleihin pohjaavan valokuvateoksen Outo vieras muumilaaksossa (1980). Kuvaajana toimi sisarussarjan vanhin, valokuvaaja Per Olov Jansson.

1970-luvun alusta lähtien Tove keskittyi kirjoittamaan aikuisille. Näistä teoksista (Aurinkokaupunki, Kunniallinen petkuttaja, ym.) on katsottu heijastuvan turvallisuuden menetys. Hahmot ovat kadottaneet yhteyden kotiinsa, eksyneet Muumilaaksoon johtavalta polulta kylmään maailmaan.

Lisäksi Jansson kirjoitti näytelmiä, kuunnelmia ja laulunsanoituksia (Höstvisa). Hän on maalannut mm. Helsingin kaupungintalon seinäfreskot ja Teuvan kirkon alttaritaulun. Suosikkifantasioijiaan kunnioittaakseen Tove kuvitti Lewis Carrollin teoksen Liisa ihmemaassa (1983) sekä Tolkienin Lohikäärmevuoren (1973).

Paisuva suosio kävi varmasti iloluontoisen, mutta omissa oloissaan viihtyvän Janssonin hermoille. Hän kuitenkin huolehti faneistaan niin kauan kuin voimia riitti. Tove pyrki vastaamaan henkilökohtaisesti saamaansa ihailijapostiin. Harvoissa julkisissa signeeraustilaisuuksissaan hän jaksoi piirustaa tutun koukeroisen nimikirjoituksensa jokaiselle pyytäjälle - tosin lapset olivat ymmärrettävästi etusijalla.

"Olen hemmoteltu, rikas ja vanha ja vähän väsynyt", Tove kommentoi terävästi omaa oloaan vuonna 1991.

Lars Jansson kuoli viime elokuussa, sisar seurasi nyt perässä. Muumien ystävillä ovat kyyneleet herkässä. Mutta Toven ja Larsin ansiosta voimme elämän synkimmälläkin hetkellä etsiytyä Muumilaakson lohduttavaan rauhaan. Meille onnekkaille on suotu ilo löytää jälleen ne tuhannet yksityiskohdat, jotka ovat päässeet viime lukukerrasta unohtumaan ja riemastuttavat löytyessään uudelleen ja uudelleen.