Suomalaisen loitsurokin veteraani CMX esittelee tuttuja temppujaan yhdeksännellä studioalbumillaan. Yhtyeen mammuttitauti oli terminaalivaiheessa parin vuoden takaisella Dinosaurus Stereophonicus -tupla-albumilla. 
Kohuttu paluu keikkalavoille oli yhtyeelle kuitenkin eduksi, sillä Isohaaralla CMX hehkuu jälleen keikoilta tuttua maanista elinvoimaa. Suureellisuudessaan uuvuttavan edeltäjänsä perintöä Isohaaralla edustavat vielä muutamat progehtavat sovitusratkaisut. Nimibiisin kliimaksissa lauluun yhtyvä lapsikuoro pakottaa miettimään, eikö yhtye ole tehnyt tämän aiemmin jo iskevämmin? Kuoro iski ytimiin Discopolis-levyn Jerusalemissa ja Dinosauruksen Meidän syntimme -kappaleessa, nyt se vain vaivaannuttaa.
Pitkänlinjan yhtyeille aiemmat levyt ja oma historia muodostuvat helposti pahimmiksi vastustajiksi. Itsensä toistamista joko pelätään tai se hyväksytään. Isohaaran tapauksessa CMX on jääräpäisesti kallistunut jälkimmäiseen, joten jo kultaa myynyttä uutuutta voi pitää vastauksena fanien toiveisiin. Yhtyeen hyvät ja huonot puolet kaikuvat kappaleissa muistumina menneisyydestä.
Ensisingle Pohjoista leveyttä ja menopala Post Mortem hyökkäävät kymmenen vuoden takaisten Ainomielen ja Härkien raivolla, mitä tervehtii ilolla. Levyn parhaaksi lauluksi osoittautuva Veitsenterä on popahtavinta CMX:ää sitten Rautakanteleella soineiden G:n ja Ennustajien. Muodikkaan jylhästä hevistelystä HIM:ltä haisevaksi stadionpaisutteluksi muuttuva Minne paha haudattiin on toteutettu Vainajalalta tutulla tyylillä, vaikka lopun kitarasoolossa Janne Halmkrona yltyykin tiluttamaan Yngwie Malmsteenin hengessä. Biisin kertosäkeestä Timo Rautiainen antaisi varmasti vasemman kätensä. Levyn pimeät hetket löytyvät alusta ja keskeltä: avausraita Päänsärkijä yhdistelee mutinalaulua ja skitsofreenista poukkoilua, kun taas nälkävuoden pituinen balladi Revontulten repijä saa sekä mainitut valoilmiöt että Tornionjoen vedenkin seisahtamaan koko kestonsa ajaksi.
Raskas suomenkielinen metalli juhlii parhaillaan radioaalloilla. Äänekkäimmissä ja kiukkuisimmissa kappaleissaan CMX:kin soittaa kuin joukko tiukkailmeisiä hevimiehiä, mutta A.W. Yrjänän läpitunkeva persoona pitää bändin oman karsinan portin säpissä. Kauko Röyhkän ohella Suomen kirjallisin rocklyyrikko Yrjänä on tällä kertaa liikkeellä ohuemmiksi höylätyin metaforin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ketään haudattaisi elävältä (Lihan syvyyksiin) tai etteivät kultapäällysteiset kadut johtaisi lasipalatseihin (Pohjoista leveyttä). Koskettavinta Yrjänää kuullaan sovinnaisessa radiohitissä Minun sydämeni on särkynyt ja Tommy Tabermanin romanttista ilmaisua tavoittelevassa kappaleessa Lihan syvyyksiin. Levyn poliittisimmassa kappaleessa Isohaarassa A.W. manaa alueellista epätasa-arvoa lähes linkolamaisin sanankääntein koko tornionjokilaaksolaisen paatoksen vimmalla.
Isohaaran johtoajatukseksi muodostuu CMX:n jääräpäinen usko omaan tyyliinsä ja siihen, että pitkän uran tuomaa rutiinia voi hyödyntää muutenkin kuin tekemällä yleisöä hämmentäviä kokeiluja. Harva suomalainen yhtye on tuottanut samanlaista sarjaa kriitikoiden ylistämiä pitkäsoittoja kuin CMX.
CMX Turun Kårenilla keskiviikkona 18.9., liput 12 €.
KALENTERI
