Täysi Kåren on useimmille bändeille hyvä paikka olla ja yrittää. Tätä trooppisella ilmastolla siunattua juhlasalia ovat jotkut popparit tituleeranneet jopa Suomen parhaaksi keikkapaikaksi. CMX:n keikalla ei tällä kertaa satanut hikeä katosta, eikä lavan edustalla survottu lähimmäistä vanhaan hardcore-henkeen. Tilaisuuden henki oli kuitenkin selviö: yleisönsä rakastama rockjyrä esittämässä pitkän tuotantonsa parhaimmistoa.
Uuden levynsä avausraidalla Päänsärkijällä keikkansa aloittanut CMX tarjoili vakuuttavan kattauksen iskusävelmiä. Uudelta levyltä kuultiin kuusi kappaletta ja vanhoja helmiä koluttiin tasaisesti Aurinko-levystä lähtien. Keikan päättänyt Kolmikärki-debyytin Pyörivät sähkökoneet ilahdutti taatusti vanhaa Matti-kappaletta läpi keikan toivoneita tosifaneja. Samalla se osoitti yhtyeen raskaisiin riffeihin ja tylyyn paahtoon pohjaavan linjan johdonmukaisuuden. Pientä purnauksen aihetta löytyi esityksen kestosta, sillä kahden encoren jälkeen Turun yöhön poistunut CMX viihtyi lavalla hitusen alle puolitoista tuntia. Liekö taka-ajatuksena ollut hienotunteisuus työssäkäyvää yleisön osaa kohtaan vaiko kesäfestareilta tuttu "jätetään yleisö haluamaan lisää" -ajattelu. Pikkulauantaitaan juhlinut opiskelijayleisö olisi varmasti kaivannut yhtyeeltä viipyilevämpää piipahdusta 12 euronsa vastineeksi.
Yleisöllä ei kuitenkaan ollut tämän enempää aihetta suruun, sillä Tornion härät jyräsivät heti alussa ilmoille puolen tusinaa vastustamatonta rallia. Marian ilmestyksessä bändi osoitti osanneensa progeilun jo taannoin ja ylinopeudella kaahatussa Pohjoista leveyttä -biisissä nyky-CMX kohtasi punkmenneisyytensä. Perin niukkasanainen A.W. Yrjänä esitteli yhtyeensä huumorimielessä Def Leppardiksi ja pian yleisöä laulatettiinkin Kirosäkeillä. Maaninen Manalainen osoitti kuitenkin, että lavalla ei todellakaan nähty kasarifossiileita. Yrjänän vasemmalla puolella julmistellut kaljupääkitaristi Timo Rasio osoittautui jälleen yhtyeen karismaattisimmaksi lavahahmoksi: kumartuneena, kiemurtelevana ja sivuttain seisovana Rasio tuntui soittavan ensisijaisesti itselleen ja yhtyetovereilleen.
CMX:n soiton dynamiikassa olisi monelle bändille opittavaa. Suomen taitavin kitarakaksikko Rasio ja Janne Halmkrona soittaa yhteen tavalla, jossa vanhakantainen jako soolo- ja rytmikitaristiin katoaa. Useiden biisien säkeistöissä nämä melun messiaat kuitenkin nesteyttävät tai kuivaavat itseään, joten Yrjänä pääsee tulkitsemaan tekstejään bassonsa ja Tuomas Peipon rumpujen säestyksellä. Keikan kliimakseiksi nousivat lopulta osuudet, joissa koko ryhmä möyrysi vinksahtaneita riffejään unisonossa. Varsinkin Dinosaurus Stererophonicukselta tutuissa progressiivisissa Luuhamarassa ja Kylmämarjassa yhtye oli kuin yhtä lihasta. Keikan päättänyt Kylmämarja sisälsi progen konventioiden mukaisesti myös rumpusoolon, johon asiansa tuntenut yleisö yhtyi taputuksin. Vapise Kirjurinluoto!
Itsensä viihdyttämisen lisäksi CMX osasi myös villitä. Vainajala-levyn suosikit Surumurhaaja ja Ei yksikään saivat lähes koko Kårenin vellomaan yhtenä merenä. Encoressa kuultu Ainomieli oli ensimmäisessä säkeistössä bassovetoista karaokea ja toisessa nykivää reggaeta. Uuden levyn Isohaara sisälsi tuttuun tapaan vetoavan kertosäkeen ja Minne paha haudattiin synnytti nyrkkien hyökyaallon. Yhtyeen esiintyminen oli jäädä nähtyäkin lyhyemmäksi, sillä ensimmäisen encoren jälkeen roudari irrotti mikrofonit telineistä show´n loppumisen merkiksi. Kåren vaati kuitenkin lisää ja sai jo mainitut Sähkökoneet, joiden jälkeen kaiuttimista tulviva jazz informoi rockyleisöä kiihkeän illan päättymisestä.
CMX Turun Kårenilla keskiviikkona 18.9.2002.
