Ihminen hallitsee koneensa. Elektronisen musiikin festivaali Koneiston perjantain ohjelma todisti tämän väitteen todeksi. Vaikka Koneiston päälavan live-esiintyjät loivat väkevää ja eläväistä rytmiä koneidensa avustuksella, säilyi pääosassa orgaaninen soitto. Norjalaisten voittokulku konerockin saralla näyttäytyi Ralph Myerz & The Jack Herren Bandin raivoisana rumpumyrskynä ja Datarockin junnavana indierockpoljentona. Suomalaiset, klassikkoyhtye And The Lefthanded ja kohuttu Uusi Fantasia uskoivat nekin lihasvoimaan ja eloisaan lavashow´hun. Festivaalin kruunasi kuitenkin laulusolisti Roisin Murphyn johtama Moloko, jonka tiivis esitys oli täynnä jumalaisia kappaleita, väkevää tulkintaa ja tyylitietoista taiturointia.
Leijuvaa tunnelmaa
Alkuillasta Kaapelitehtaan sopukoihin levittäytynyt Koneisto tuntui vielä hieman uneliaalta. Tuntui hassulta hakeutua aurinkoisesta hellesäästä tehdashallien pimeisiin ja kuumiin tiloihin. Festivaalin tilankäytössä olisi oppimista monella rockfestivaalillakin. Toinen toistaan kolkommat tilat oli valjastettu juhlimiskäyttöön tinkimättömällä tyylitajulla valojen, kankaiden ja videoscreenien avulla. Jokaisesta kohteesta oli aistittavissa oma tunnelmansa, oli sitten kyse Red Bull Main Arenan isosta ja kansainvälisestä klubifiiliksestä tai Zodiakin leijuvasta lekottelusta lattian täyttäneillä patjoilla.
Päälavan ensimmäinen esiintyjä Uusi Fantasia oli mennä tyystin ohi passitoimiston toiminnan takkuillessa. Samanlaisiin kasvonaamioihin ja kasarilippiksiin sonnustautunut liki kymmenpäinen livekokoonpano takoi melkoista norsugroovea. Op:l Bastardsista ja And The Lefthandedistäkin tuttu Vilunki 3000 hääri kitaroineen kiehtovan orkesterinsa keulilla, eikä yleisölle jäänyt epäselväksi, miksi norjalainen levy-yhtiö Tellé on haalinut poppoon siipiensä suojiin.
Rinneradio leijui sekin eteerisenä päälavalla saaden tanssikansan mukaansa, varsinkin Kuvala-kappaleellaan. Uuden kokoonpanon perkussionisti Juusonik on saanut raaputettua aiemman meiningin muovista house-pintaa hieman elävämmäksi. Pitemmän päälle Rinneradion pumppaus alkoi kuitenkin jälleen puuduttaa, varsinkin kun kimalteilla kaljunsa koristelleen Tapani Rinteen saksofonimelodiat alkoivat toistaa itseään.
Turbaani ja hevikliseet
Norjalaisten tyylitietoisuutta päästiin ihastelemaan pienemmällä Lapin Kulta Arenalla Datarockin keikalla. Kokovalkoisissa esiintynyt kolmikko patsasteli isot pleksilasit päässä ilahduttavan junnaavaa ja tympeää indierockia, josta parhaiten jäi mieleen biisi, jossa laulettiin Teräsmiehestä. Täydellisesti nimensä veroisen yhtyeen viimeinen kappale venyi pitkään metelikliimaksiinsa elektronisen häiriöäänen säestämänä. Kuulijat saivat pidellä korviaan huumaavassa melussa.
Samaisella lavalla nähty suomalainen surfgaragelegenda And The Lefthanded uskoi vastaavasti hurjaan lavajoraamiseen sekä hupaisaan piirrosesitykseen lavantakaisella videotaululla. Välispiikkejä ei tarvittu, sillä piirrosshow esitteli jokaisen kappaleen nimeltä. Uuden Fantasian keikalta paikalle kiirehtinyt Vilunki 3000 näpelöi koskettimiaan turbaani päässä ja voitti illan kahjoimmaan näköisen artistin tittelin. Suomen puolta pidettiin hanakasti, sillä ensimmäisen kappaleen aikana taululla seisoi teksti "Lasse Viren kaatui Münchenin olympialaisissa 1972". Kaukomaita muistettiin hienolla Kiina-dimensio -kappaleella ja vanhoja faneja lahjottiin Quantum Riderista ja Teenspy Themestä tehdyllä potpurilla. Keikan huipennuksena kuultiin uudehko Walking on Mirror.
Päälavalle siirryttäessä bergeniläinen Ralph Myerz & The Jack Herren Band oli lopettamassa settiään. Kahden liverumpalin, dj:n ja basistin yhdistelmä näytti ja kuulosti sekopäisen hyvältä ja illan parhaat hevikliseet nähtiin, kun toinen rumpali nousi settinsä päälle uhoamaan. Heavyä tanssigroovella, siinä tämän viidakkorummutuksen oivallinen resepti. Yhtyeellä tuntui olevan uskollista yleisöä jo viimevuotisen esiintymisen jäljiltä, mutta nyt se sai taatusti lisää ystäviä.
Illan blondi kuningatar
Kaapelihalli muuttui hikiseksi yleisösaunaksi Moloko ensimmäistä Suomen keikkaa odoteltaessa. Komea kosketinsoitinkioski enteili pelimannitouhuja, joita saatiinkiin koko rahan edestä. Nelimiehinen bändi, bassonvarressa häärinyt tuottajaguru Mark Brydon keulillaan, aloitti uuden Statues-levyn aloitusraidan Familiar Feelingin paisutuksella, mutta kaikki odottelivat yhtyeen keulakuvaa. Roisin Murphyn saapastellessa lavalle kellään ei ollut epäilystäkään siitä kuka oli Koneiston blondi kuningatar. Murphy huokui Debbie Harryn kaltaista karismaa korkokengissään, lauloi jumalaisesti, tanssi roisisti ja flirttaili yleisönsä ja soittajiensa kanssa.
Kappaleet 100 % ja debyyttilevyn Fun For Me todistivat, että Moloko on upeiden levyjen lisäksi myös lyömätön livekokemus. Huippuluokkaa olevat soundit, tarttuvat ja nerokkaat kappaleet sekä rennon letkeä jamitteleva soittofiilis tekivät keikasta ikimuistoisen. Edellisen levyn superhitti The Time Is Now soitettiin pieteetillä akustisella kitaralla ja bassolla sävytettynä pähkinöiksi räjähtäneen yleisön edessä.
Keikan komein versio kuultiin yli kuusiminuuttisesta Pure Pleasure Seekeristä, joka taipui huumaavaksi bluesballadiksi. Roisin Murphy pääsi kappaleessa elementtiinsä henkeäsalpaavana tulkitsijana ja kahjona riehujana. Välillä joukkio mätti alakuperäisversion perverssiä jyräriffiä unisonossa huumaavin vaikutuksin. Uusi single Forever More esitteli myös soitannollisia sirkustemppuja: kosketinvelho nousi hammondsoolonsa huipennukseksi seisomaan koskettimien päälle. Näin Briteissä!
I Want You -kappale lähenteli täydellisyyttä kulkevan bassogrooven ja sielua hivelleen laulusuorituksen liittona. Voiko popmusiikilta enempää toivoa? Molokon läpimurtohitistä Sing It Backistä kuultiin vertaansa vailla olevan pitkä versio, joka alkoi taustanauhoilla ja loppui jazzjamifiiliksiin. Biisin toteutus ei jättänyt muusikoiden kyvyistä epäilyksiä. Lavaa täydellisesti hallinnut Roisin Murphy riehui loppukeikan punaiseen viittaan kietoutuneena ja teki monitorin päällä maaten sellaisia liikkeitä, joista nähdään vielä unia. Hän oli huumaantuneen yleisönsä vastaanotosta niin haltioissaan, että kuvasi keikan päätteeksi yleisön reaktioita omalla digikamerallaan. Tämän enempää ylimääräisiä Moloko ei tarjonnut, eikä hikeä pursuava yleisö jäänyt sitä suremaan. Olihan takana uskomaton keikkakokemus hienon festaripäivän päätteeksi.
WWW.KONEISTO.COM
