Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
8.4.1999

Teksti Susanna Kairavuo & Raija Tanhuanpää


LASSE PÖYSTI
- lahjakas kaikessa, mihin ryhtyy

"En voi sietää sellaista lässytystä taiteeni alkulähteistä ja taiteilijanlaatuuni vaikuttaneista tekijöistä, joita henkilökuvat usein ovat täynnä. Ylisanoja ja ylistystä. Mitä muuta voivat läheiset kysyttäessä tehdä kuin kehua olan takaa?", totesi Lasse Pöysti 70-vuotispäivänsä kynnyksellä. Eikä Pöystin mittava ura suomalaisessa näyttämö- ja elokuvataiteessa juuri selittelyja kaipaakaan: saavutukset puhuvat puolestaan.

Suomalaisen elokuvan festivaalin päävieras professori ja teatterijohtaja Lasse Pöystillä on kertakaikkisen monipuolinen elokuvaura. Hän on vaikuttanut kymmenissä elokuvissa niin näyttelijänä ja käsikirjoittajana kuin myös ohjaajana.

Pöystin ohjaajan ura on jäänyt vähemmälle huomiolle, sillä hän itse ei pidä sitä mitenkään onnistuneena. Pilottiohjaustaan ...ja Helena soittaa (1952) ennen hän oli toiminut Fennada-filmillä Roland af Hällströmin assistenttina elokuvan Tukkijoella kuvauksissa.

Elokuvatuottaja Mauno Mäkelä arvioi Pöystin kuitenkin luonnonlahjakkuudeksi myös kameran toisella puolella. "Lasse oli tavattoman ahkera ja sitä paitsi älykäs ja nokkela, ja hän ajatteli aina firman etua. Ei pannut rahaa menemään", toteaa Mäkelä teoksessaan Kerrankin hyvä kotimainen: elokuvatuottajan muistelmat (1996).

Esikoisohjauksensa jälkeen Pöysti teki Fennadassa kaikkien aikojen nuorimpana elokuvaohjaajana vielä useita elokuvia, joista kaikki olivat komedioita tai farsseja. Pöysti kuittaa omissa muistelmissaan nämä ohjauksensa kuitenkin merkityksettömiksi. Justus järjestää kaiken (1960) kuuluu Pöystin mukaan samaan kastiin.

"Siitä olisi voinut tulla se ’jokin’, mutta sitten sekin tehtiin vain vanhoista showtesteistä", harmittelee Pöysti muistelmissaan elokuvansa kohtaloa. Suomalaisen elokuvan festivaalin tarjonnassa Pöystin uraa ohjaajana valottaa juuri Justus järjestää kaiken.

Sittenkin toisella puolella

Näytteleminen onkin selvästi aina ollut Pöystin intohimo. Tänäänkin hänet löytää sekä teatterin lavalta että valkokankaalta. Suositusta radiokuunnelmasta elokuvien sarjaksi kasvanut Suomisen perhe on kiinteä osa suomalaista elokuvahistoriaa. Sarjan päähenkilöksi noussut Olli-poika teki Pöystistä aikanaan käsittämättömän suositun, ja samalla rooli löi häneen pysyvän leimansa vuosikymmeniksi.

Toki hänet muistetaan monista muistakin roolisuorituksista. Yksi Pöystin elämää suuremmista rooleista on F.E. Sillanpään alter ego Matti Kassilan elokuvassa Ihmiselon ihanuus ja kurjuus. Peter von Bagh pohtii teoksessaan Suomalaisen elokuvan kultainen kirja (1992) Pöystin roolisuoritusta ja näkee myös heijastuksia ympyrän sulkeutumisesta.

"Ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden keskipisteessä on Lasse Pöystin väsynyt olemus, silmissä ymmärrys siitä suomalaisesta puolivuosisadasta, joka on ehtinyt kulua Suomisen Ollin astumisesta julkisuuteen maanisen optimistisena pojanveitikkana", von Bagh arvioi.

Lasse Pöysti on saavuttanut ansaitusti paitsi yleisön suosion myös kriitikoiden arvostuksen. Hänet on palkittu Jussi-patsaalla tietenkin Ollina ja sittemmin juuri Puntilan isäntänä.


Artikkelin pohjana on käytetty Lasse Pöystin muistelmia Lassen oppivuodet (1990), Lainatakki (1992) ja Pallo maton alla (1995). Muistelmissaan Pöysti listaa puolihuolimattomasti ainakin seuraavat elokuvat, joista hänet voi bongata tai joiden tekemisessä hän on tavalla tai toisella ollut osallisena:

Suomisen Olli, Onnellinen ministeri, Suomisen Ollin tempaus, Suomisen taiteilijat, Suomisen Olli rakastuu, Suomisen Olli yllättää, Ruma Elsa, Katupeilin takana, Sinut minä tahdon, Professori Masa, Isäukko ja keltanokka, Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin, Tukkijoella, Rion yö, …ja Helena soittaa, Kaksi hauskaa vekkulia, Kaikkien naisten monni, Sankarialokas, Miljonäärimonni, Kummituskievari, Kovanaama, Putkinotko, Miss Eurooppaa metsästämässä, Syntipukki, Asessorin naishuolet, Justus järjestää kaiken, Punahilkka, Pyhä perhe, Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, Klaani - tarina sammakoiden suvusta sekä Ihmiselon ihanuus ja kurjuus.


TAKAISIN SEF -ETUSIVULLE