Kyllä kansa tietää, mikä maistuu ja viihdyttää. Reino Helismaa voisi aivan hyvin rustata pilven reunalla iloisen kupletin, sillä taistelu rillumarein puolesta ei sittenkään ollut turhaa. Timo Koivusalon Kulkurin ja joutsenen (1999) katsojalukujen kasvaessa voi vain todeta, että rillumareiperinne on lunastanut viimein paikkansa osana arvostettua ja tunnustettua suomalaista kulttuuriperintöä.
Hei, rillumarei! (1954) syntyi aikanaan kostoksi Rovaniemen markkinoilla -elokuvan tyrmänneelle kriitiikille. Rovaniemen markkinoilla sirkkelöitiin kritiikissä otsikolla "Törky on törkyä", ja juttu päätyi perimätiedon mukaan kehystettynä elokuvatuottaja T.J. Särkän seinälle. Arvostelusta ja siitä kehkeytyneestä kulttuurikeskustelusta huolimatta rillumarei upposi kansaan kuitenkin niin hyvin, että Esa Pakarisen hahmon ympärille tehtiin useita tarinoita. Niistä Hei, rillumarei! on viimeinen. Elokuva esitetään Suomalaisen elokuvan festivaalilla lauantaina niinikään illan viimeisenä pitkänä kotimaisena.
Rillumarein lisäksi lauantain musikaaleille omistetussa ohjelmistossa nähdään kaksi muutakin klassikkoa: Kaunis Veera eli balladi Saimaalta (1950) sekä Me tulemme taas (1953). Ville Salmisen Kaunis Veera yltää Siltalan pehtoorin ja Kulkurin valssin ohella vanhemman suomalaisen elokuvan menestyneimpään kolmikkoon - eikä syyttä. Lähinnä tukkilaisromantiikkaa edustava filmi on jäänyt elämään ennenkaikkea loistavien tyyppiensä sekä onnistuneiden tanssikohtauksiensa ansiosta. Elokuvan meriitteihin voidaan laskea myös Kipparikvartetin synty: Kauko Käyhkö, Auvo Nuotio ja Teijo Joutsela lainasivat äänensä näyttelijöille. Myös Olavi Virta nähdään elokuvassa.
Kauniin Veeran jälkeläinen Armand Lohikosken Me tulemme taas ei aivan yllä lunastamaan edeltäjänsä laadullisia lupauksia. Aihe on Kulkurin ja joutsenen ansiosta nykypäivän elokuvakävijälle yllättäen ajankohtainen. 1950-luvun aitoa tukkilaisromantiikkaa edustava Me tulemme taas rakentuu "ennen oli miehet rautaa"-ajatuksen ympärille. Olympiasankari Tapio Rautavaara on elokuvan itseoikeuttu teräsmies.
Puolukkalimun poreilua
Ajankohtaisuuteen pyrittiin aikanaan myös Poretta-musikaalin (1941) teossa, aina nimeä myöten. Suurmusikaalin käsikirjoittaneet Seere Salminen ja Elsa Soini nimesivät teoksen tuolloin juuri markkinoille tulleen puolukkaporejuoman mukaan, koska elokuva heidän mielestään pyrki "kevyeen poreiluun ja ylöspäin nousevaan kuplailuun". Poreiluun oli mitä ilmeisemmin aihettakin, sillä sodan uuvuttama kansa halusi leivän lisäksi toki myös kuplajuomaa.
Poretta syntyi vastapainoksi Suomen Filmiteollisuuden edellisenä keväänä suosiota niittäneelle SF-paraatille. Musikaali onkin etenkin tanssijaksoiltaan huikeaa katsottavaa: loppuhuipentuma kestää 26 minuuttia, ja siinä on mukana aitoon Hollywood-tyyliin liki 150 avustajaa aina oopperan balettia myöten. Revyyn kruunaa George de Godzinskyn upea musiikki. Poretta näytetään festivaalilla perjantaina, ja isolta kankaalta nähtynä suurmusikaali on harvinaista herkkua, jota ei kannata jättää väliin!
