Päänäyttämö:
Vaarallinen harmonikka
Pulitzer-palkitun Annie Proulx’n romaaniin perustuva musiikkinäytelmä nähdään Turussa maailmankantaesityksenä. Vaarallisen harmonikan tarina alkaa kun sisilialainen harmonikanrakentaja Silvio lähtee tuhansien muiden joukossa siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin, mukanaan poikansa Silvano ja vihreä harmonikka. Eletään 1800-luvun viimeistä vuosikymmentä. Kamppailuun toimeentulosta tuo sisilialainen musiikki yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lääkitsee koti-ikävää. Vihreä harmonikka kulkee seuraavan sadan vuoden aikana omistajalta toiselle. Se löytää tiensä saksalaisten perustamaan pieneen kaupunkiin preerialla, ranskalaissiirtolaisten asuttamaan Randomiin Mainessa keskellä suuria metsiä, puolalaisten siirtolaisten häihin Chicagossa, mutta omistajalleen harmonikka ei kuitenkaan näytä tuovan onnea... Vaarallinen harmonikka kuvaa muotoutumassa olevaa kansakuntaa. Sitä rakentavat siirtolaiset. Kenellä heistä on paikka tässä yhteiskunnassa? Mikä saa heidät taistelemaan toisiaan vastaan? Mistä syntyvät yksityiset ja yhteisölliset unelmat? Seppo Parkkisen dramatisoiman näytelmän ohjaa Fiikka Frosman, lavastuksen ja valojen suunnittelu Jukka Kyllönen, puvut Pirjo Liiri-Majava. Musiikki ja äänimaailma Juha Tuisku, koreografia Eeva Soini ja Lasse Sairela. Rooleissa Jukka Aaltonen, Eila Halonen, Jaana Järvinen, Stefan Karlsson, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Jukka Peltola, Marja Pesonen, Tom Petäjä, Ari Piispa, Petri Rajala, Ulla Reinikainen, Riitta Selin, Riitta Salminen, Tatu Siivonen ja Terhi Suorlahti. Mukana talon bändi ja 4 harmonikan soittajaa. Kantaesitys 9.9.2011 klo 19. Liput 37/32/27 €.
Esitykset keväällä 28.1. klo 19, 11.2. klo 14, 2.3. ja 17.3. klo 19, 31.3. ja 14.4. klo 14, 21.4. klo 19.
Tilanne päällään
Michael Fraynin teatterimaailmaan sijoittuvassa farssissa teatteriseurue harjoittelee ohjaajan johdolla farssia. Harjoitukset ovat alkaneet hyvissä tunnelmissa, vaikka pääosanesittäjällä onkin vaikeuksia muistaa repliikkejään, eivätkä esiintyjät aina tiedä, mistä näyttämön lukuisista ovista kulloinkin on määrä kulkea... Kulisseissa asiat ovat hiljalleen muuttumassa hermoja raastavaan suuntaan. Jotkut ovat aloittaneet kiihkeän rakkaussuhteen täynnä mustasukkaisuutta ja epäilystä, joku taas vain luulee näin käyneen, joku yrittää vaihtelevin tuloksin pysytellä selvin päin, joku taas turvautuu muitta mutkitta väkivaltaan. Poloinen järjestäjä yrittää pitää esityksen langat koossa, kun liitoksissa natisee ja rappaus lentää. Uudelleensuomennos ja ohjaus Juha Siltanen. Rooleissa Jukka Aaltonen, Stefan Karlsson, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Pihla Penttinen, Petri Rajala, Kimmo Rasila, Riitta Salminen ja Kirsi Tarvainen. Ensi-ilta on 24.11.2011 klo 19. Liput 29/24/19 €.
Esitykset keväällä 27.1. klo 19, 28.1. klo 14, 4.2., 11.2., 9.3., 10.3. ja 15.3. klo 19, 24.3. klo 14, 31.3., 12.4., 13.4., 19.4., 3.5., 5.5. ja 11.5. klo 19.
Kakola
Linnateatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistyönä syntyy historian ensimmäinen turkulainen rockmusikaali, joka kuljettaa katsojan legendaarisen Kakolan Pohjoisselliin. Sen graniittisten seinien tehtävänä on ollut eristää pahuutta sisäänsä. Jokainen paha mies on kuitenkin ollut jonkun isä, puoliso tai lapsi. Miehen nimi on Leo ja koko elämänsä hän on paennut. Vartijoita, menneisyyttä, todellisuutta, itseään. Ja kaunista nuorta naista, jolla on Leolle tehtävä. Mitä tapahtuu, kun totuutta etsivä Laura jäljittää Leon ja saapuu Kakolaan? Ainutkertaisen rockmusikaalista tekee sen turkulaisperäinen soundtrack, joka selaa esiin ne parhaimmat laulut, joita Aurajoen rannoilta on noussut – rocksovituksina! Käsikirjoitus Satu Rasila, ohjaus Mikko Kouki. Koreografia Reija Wäre, musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, lavastus Jani Uljas. Rooleissa Veeti Kallio, Reeta Vestman, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Mika Kujala, Petja Lähde, Severi Saarinen, Riitta Salminen, Kirsi Tarvainen, Viivi Kallela, Jenita Lindholm. Kantaesitys 17.2.2012. Liput 40/37/35 €. Esitystä ei suositella alle 15-vuotiaille.
Muut esitykset 18.2. ja 29.2. klo 19, 3.3. klo 14 ja 19, 6.3., 7.3. ja 8.3. klo 19, 10.3. klo 14, 16.3., 20.3., 23.3., 24.3., 27.3., 11.4., 14.4., 18.4. ja 20.4. klo 19, 21.4. klo 14, 26.4., 30.4. ja 4.5. klo 19, 5.5. klo 14 sekä 12.5. klo 14 ja 19.
Sopukka:
Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä
Unissa kävelevä herra Hakkarainen on tuttu näky Tassulan öisillä kaduilla. Yöllisen seikkailun tuloksena Hakkarainen huomaa voittaneensa tavaratalo Jumpurassa maailmanympärimatkan. Yhdessä herra Röörin ja neiti Virtasen kanssa Hakkarainen kiertää maailmaa ihastellen niin Kiinassa, Egyptissä kuin Pääsiäissaarillakin. Maailman ihmeitten äärellä matkalaiset ottavat toisistaan mittaa valokuvakilpailun merkeissä.
Herra Hakkaraisena nähdään Jouni Röyskö, muissa rooleissa Eila Halonen, Minna Hämäläinen, Ulla Reinikainen ja Riitta Selin. Ohjaus Jukka Aaltonen. Ensi-ilta 3.2.2012 klo 18.30. Suositellaan yli 5-vuotiaille. Liput 12 €.
Muut esitykset Sopukassa 7.2. klo 18.30, 8.2. klo 12 ja klo 18.30, 18.2. klo 14 ja klo 18.30, 3.3. ja 6.3. klo 18.30, 7.3. klo 12 ja klo 18.30, 10.3. klo 18.30, 17.3. klo 14, 24.3. klo 14 ja klo 18.30, 31.3. klo 18.30, 11.4., 14.4. ja 18.4. klo 18.30, 19.4. klo 12 ja klo 18.30, 26.4. klo 18.30, 27.4. klo 12 ja klo 18.30, 30.4., 3.5. ja 4.5. klo 18.30, 5.5. klo 14 ja klo 18.30, 8.5., 9.5. ja 10.5. klo 12, 11.5. klo 18.30, 12.5. klo 14 ja klo 18.30.
Kaaos
Mika Myllyahon esikoisnäytelmä Paniikki kertoi kolmikymppisistä miehistä paniikissa. Myllyahon toinen näytelmä kertoo naisista, joiden elämää hallitsee kaaos. Sofia, Julia ja Emmi ovat hyvin toimeentulevia, korkeasti koulutettuja naisia – opettaja, terapeutti ja toimittaja, joiden elämä syystä tai toisesta alkaa karata heiltä käsistä. Töissä ei suju, ihmissuhteet tökkivät, mies pettää tai muuten vaan tympii, masentaa… Naiset yrittävät parhaansa mukaan vastata nyky-yhteiskunnan yhä kasvaviin vaatimuksiin, mutta välillä paineet kasvavat ylivoimaiksi ja ne on päästävä purkautumaan. Ensi-ilta Sopukassa 5.2.2008. Liput 23/20 €.
Esitykset keväällä 14.3., 22.3., 29.3., 17.4. ja 28.4. klo 19.
Yhteys
New Baltic Drama näytelmäkirjoituskilpailun Viron kilpailun voitti Martin Algusin esikoisnäytelmä, jonka toteutetaan Turun Kaupunginteatteriin nyt HiIkka-Liisa Iivanaisen ohjauksena. Näytelmän päähenkilö on 16-vuotias Rene, joka sairastaa nopeasti etenevää MS-tautia. Hän hakee yhteyttä ulkomaailmaan vain silmillään. Renen mieli ei enää operoi arkisten mahdollisuuksien ja valintojen kentässä, vaan äärimmilleen virittynyt kontaktittomuus ja puute ottavat sekä hauraita ja intiimejä että raakoja ja epäinhimillisiä muotoja. Renen mielessä syntyy fantastinen mielikuvamaailma, joka koostuu reaalimaailman aineksista ja kasvaa subjektiivisessa tajunnassa skenaarioiksi yhteyden saavuttamisesta.
Esityksessä hyödynnetään aivosähkömittaukseen rakennettuja laitteistoa, jotka on kehitetty helpottamaan toimintarajoitteisten ihmisten tietokoneenkäyttöä muuntamalla neuroimpulsseja, silmänliikkeitä sekä kasvojen lihasjännityksiä tietokonenäppäinten painalluksiksi. Esityksen valoa ja ääntä ohjataan siis aivo- ja lihastoiminnan sekä sen pohjalta tietokoneella tapahtuvan synteesin tuloksena. Rooleissa Marko Alastalo, Minna Hämäläinen, Markus Järvenpää ja Jukka Soila. Ensi-ilta 22.9.2011 klo 19. Liput 23/20 €.
Muut esitykset 9.2. ja 17.2. klo 19.
Hiljaisuus
Esitys, jonka tähtäimessä on näyttämöleikki. Hiljaisuus on vaarallinen tutkimusmatka ilmaisemisen ytimeen. Vaarallinen, koska se ei tiedä, minne lopulta päätyy. Esitys tutkii näyttelijäntyötä ja esiintymistä, rooleja ja roolittomuutta, läsnäoloa, katsottavana olemista ja katsomista. Se tutkii muun muassa näyttelijäntyön kansallisia ominaispiirteitä. Hiljaisuus haluaa pureutua myös näyttämön kliseisiin. Onko asioita, joita näyttämöllä ei voi tehdä? Mitä jos tekisi ne silti? Mitä hiljaa oleminen näyttämöllä voi tarkoittaa ja mitä sillä voidaan kertoa. Mitä on hiljaisuus teatterissa? Miten hiljaisuuden voi rikkoa? Kantaesitys 25.3.2011. Liput 23/20 €.
Hannah ja rakkaus
Savyon Liebrechtin tositapahtumiin perustuva draama kertoo kielletystä rakkaustarinasta, joka alkaa, kun nuori ja älykäs Hannah Arendt saa opettajakseen keski-ikäisen, naimisissa olevan filosofi Martin Heideggerin. Hitlerin noustua valtaan juutalainen Arendt pakeni kotimaastaan ja Heidegger liittyi natsipuolueeseen. Sodan jälkeen Hannah Arendt otti uudestaan yhteyttä entiseen rakastettuunsa ja pysyi ihailemansa opettajan tukena, vaikka tämä ei koskaan osoittanut katumusta natsimenneisyydestään. Hannah ja rakkaus kertoo kahden aikansa suurimman intellektuellin myrskyisästä rakkaudesta. Ulkoisista ristiriidoista huolimatta kahden merkittävän modernin ajattelijan suhde oli täynnä intohimoa, joka ei alistunut häpeämään itseään. Tuotanto Korjaamo Teatteri yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin, Turun kaupunginteatterin ja Tampereen työväenteatterin kanssa. Ohjaus Taru Mäkelä, rooleissa Seela Sella, Elena Leeve, Matti Onnismaa ja Kasimir Baltzar. Liput 23 €.
Esitykset Sopukassa 15.2., 16.2., 1.3. ja 2.3. klo 19, 3.3. klo 14, 15.3., 16.3., 28.3., 30.3., 12.4. ja 13.4. klo 19 sekä 14.4. klo 14.