Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
Päivitetty: 9.1.2012
KAUPUNGINTEATTERI
ÅBO SVENSKA TEATER
TANSSITEATTERIT
VAPAAT RYHMÄT
TEHDASTEATTERI
TAIDEAKATEMIA
KESÄTEATTERIT
HARRASTAJATEATTERI


LINNATEATTERI
Linnankatu 31
Puh. 232 1215.
KATSO LINNATEATTERIN KESÄTEATTERIESITYKSET!
VIERAILUT | LAPSILLE JA NUORILLE | KONSERTIT | OMA TUOTANTO


Vierailut:

Kalevala
Selitettyään Pipliassa Ison kirjan kannesta kanteen (tai ainakin puoleenväliin) Esko, Mikko ja Tomppa käyvät nyt kansanperinteen kimppuun. Uudet tutkimukset paljastavat hämmästyttäviä yksityiskohtia tutuista tarinoista ja varsinkin niiden kertojista. Kuten miten Ainon todella kävi, kuka aukoi päätään Pohjolan akalle ja miten Sampo oikein katosikaan. Mukana myös sisäisiä sankareita, suohon laulantaa, sisua ja sensuurin (syystäkin) poistamia kohtauksia suomalaisuuden juurilta. Kansalliseepoksen kattavassa tulkinnassa Esko Roine esittää tietäjiä, Mikko Kivinen taitajia ja Tom Lindholm naisia. Ohjaus Tiina Puumalainen. Liput 29/25 €.
Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 12.1., 26.1., 27.1. ja 8.2. klo 19.
Stand up -illat
Keväällä 2012 lavalla nähdään kansakuntamme kirkkaimmat humoristit. Näitä naamoja katsellessa saa nauraa! Liput 26/22 €.
  • Kevään 2012 huippukoomikot ovat:
  • 28.1. Pete Kosonen, Ida Grönlund ja Jussi Simola.
  • 2.2. Heli Sutela, Jacke Björklund sekä Arimo Mustonen.
  • 17.2. Jape Grönroos, Tomi Walamies ja Jukka Lindström.
  • 2.3. Pekka Jalava, Joonas Nordman ja André Wickström.
  • 24.3. Pirjo Heikkilä, Mikko Vaismaa sekä Riku Sottinen.
  • 28.4. Anders Helenius, Mika Eirtovaara ja Zaani (huom. Harri Lagstömin tilalla nähdään Zaani).
  • 26.5. Ilari Johansson, Joni Koivuniemi ja Tommi Mujunen.
  • The Outsider
    Aikuisten satu, jossa teatteri ja elokuva yhdistyvät taikuuden, teknologian ja klovnerian keinoin. Esitys lainaa Charles Chaplinin ja Buster Keatonin mykkäfilmien kuvakieltä ja pyrkii tuomaan kaiken nykyaikaisessa formaatissa tähän päivään, täysissä väreissä ja 4D-versiona. Esitys johdattelee katsojansa komiikan, tragedian ja absurdien tilanteiden kautta pohtimaan nykyihmisen elämänmenoa ja siitä vieraantumista. Esitys on taikuri Janne Raudaskosken toinen soolotuotanto teattereihin. Konsepti, käsikirjoitus, taikuudet ja roolit Janne Raudaskoski, ohjaus Sami Rannila. Liput 22/15 €. Päivänäytöksissä liput 12 €. Ikäsuositus yli 12-vuotiaille.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatterisalissa 31.1. klo 13 ja 19 sekä 1.2. klo 13.
    Sainks mä?
    Risto Aution menestyskomedia kertoo työpaikan monisärmäisistä ihmissuhteista, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta sekä tähänkin päivään ajankohtaisesti liittyen työpaikkojen kovasta kilpailusta ja ikärasismista. Komedia siirtää katsojat niin monelle suomalaiselle tuttuun laivaristeilyn ilmapiiriin, perinnettä säilyttäneet työyhteisöt löytävät esityksestä taatusti jotain omaa! Rooleissa Jaana Saarinen, Maarit Peltomaa ja Misa Nirhamo. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 3.2. ja 4.2. klo 19.
    Tässä iässä
    Tässä iässä ei olla nuoria. Tässä iässä ei olla vielä vanhojakaan. Esitys on täynnä tarinoita, joista jokainen voisi alkaa sanoilla "tässä iässä". Lauluja, jotka liittyvät ikään, naiseuteen, parisuhteeseen, elämän haurauteen. Kolme naista kohtaa laulujen myötä elämän arki-asioita, joille on pakko nauraa tai itkeä. Tai ymmärtää. Mukana näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto, 54 v, säveltäjä-laulaja Anna-Mari Kähärä, 49 v, sellisti-säveltäjä Lea Pekkala, 50 v. Liput 27/23 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 10.2. klo 19.
    Leninki
    Komedia yksinäisyydestä. Keski-ikäinen, vaimonsa jättämä elämän virkaheitto Usko Haverinen on yksi tuhansista avioeron kokeneista miehistä. Elämä murjoo, mutta Uskon puheissa se hymyilee. Kulissi pitää ja kasvaa. Uskon tarinoissa mökkirähjä muuttuu kartanoksi, kaljakori Viestintäkeskukseksi ja marrasharmaa takapiha kukoistavaksi golf kentäksi... Käsikirjoitus Matti-Juhani Karila, ohjaus Vesa Vierikko, lavalla Ilkka Heiskanen. Liput 26/22 €.
    Esitys Linnateatterin teatteriravintolassa 16.2. klo 19.
    Kilon paloina
    Liikuttava tarina ikuisesta laihduttajasta, jonka koko tunne-elämän kirjon on voinut lukea puntarin viisarista. Se kertoo siitä, mitä on olla isokokoinen nainen nykymaailmassa, jossa palvotaan kovin toisenlaista naisihannetta. Keski-ikäinen Auli on tunnesyöppö ja jojolaihduttaja - niin kovin tuttu samastumiskohde monelle naiselle. Aulin ilmeikkäiden elämäntarinoiden ja laulujen siivittämänä matkaamme aina seitsemänkymmentäluvulta tähän päivään. Mukana monia tunnettuja hittejä vuosien varrelta. Käsikirjoitus ja ohjaus Anne Saastamoinen. muusikko, laulujen sovitus Arto Piispanen, lavalla Kristiina Hakovirta. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys teatteriravintolassa 24.2. klo 19.
    Pimeäklubi
    Syksyllä sitä kokeiltiin, keväällä on tiedossa yleisön pyynnöstä lisää! Nimittäin ihan pimeää stand uppia. Valot sammuvat sekä yleisöstä että lavalta ja ennennäkemätön show alkaa, eikä sitä nähdä nytkään! Lavalla Pekka Jalava, Joonas Nordman, André Wickström sekä Mika Eirtovaara. Liput 26/22 €.
    Linnateatterin teatterisalissa 2.3. klo 22.
    Grace ja Glorie
    Lämmin, huumorilla höystetty tarina kahden erilaisen naisen yllättävästä ystävyydestä. Yhdeksänkymppinen maalaisrouva odottaa kärkkäästi lähestyvää kuolemaansa, kun saa vieraakseen vapaaehtoisen saattohoitajan. Naisten erilaisuus on hätkähdyttävää, eikä sydänystävyydestä ensi silmäyksellä voida totisesti puhua. Maalaismökin erikoisissa olosuhteissa ja lopun väistämättömässä läheisyydessä ennakkoluulot kuitenkin väistyvät ja kaksikon välille syntyy ystävyys. Kirjoittanut Tom Ziegler, suomennos Anu Partanen, ohjaus Tommi Auvinen. Rooleissa Eila Roine ja Teija Auvinen. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatterisalissa 3.3. ja 4.3. klo 14.
    Shakespearen kootut teokset
    Tämä posketon teos paketoi koko William Shakespearen tuotannon alle kahteen tuntiin. Ja tekee sen vain kolmen ilmiömäisen näyttelijän voimin. Eli siis koko tuotanto. Alle kahdessa tunnissa. Tässä teatteritaiteen lahjassa ihmiskunnalle on luvassa yleissivistävää kulttuuria, armotonta menoa, peruukkeja, upeita pukuja, melkein valoshow, iloinen haamu, pääkallo ja alle viiden minuutin Hamlet. Kieli pysyy tukevasti poskessa alusta loppuun. Eikä siinä vielä kaikki -veitsisarjan lisäksi esittelemme jopa Mauri Pekkarisen! Käsikirjoitus William Shakespearen tuotannon pohjalta Borgeson, Long & Singer, suomennos Tuomas Nevanlinna, ohjaus Tiina Puumalainen. Lavalla Jukka Rasila, Teemu Aromaa ja Santtu Karvonen. Liput 27/23 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 8.3., 9.3., 10.3., 27.3., 28.3., 3.4., 4.4., 10.5., 11.5. ja 12.5. klo 19.
    Parasta ennen
    Kaksikymppisen elämässä tapahtuu paljon. Menet naimisiin, saat lapsia, teet uraa, saat potkut, eroat, menet uudestaan naimisiin... Täytät 40 vuotta, 60 vuotta. Kunnes heräät 80-vuotiaana, keität kahvit ja otat sokerittoman pullan, joka maistuu lastulevylle. Pureskelet sitä - ja äkkiä onkin jo ilta. Maku muuttuu myös. Ja muoti, mitä se on? Jos pidät aina samoja vaatteita niin mitä sitten. Olet muodissa aina silloin tällöin. Hurmaavassa yhden miehen komediassa kuulet ikääntymisestä ihan kaiken, kun lavan valloittaa karismaattinen ja rakastettu Ilmari Saarelainen. Me väitämme, että hänen parasta ennen -päivämääränsä ei ole ohi! Vaikka hän itse saattaakin väittää vastaan. Käsikirjoitus Krister Classon Rickard Fuchsin kirjan pohjalta. Suomennos André Wickström, ohjaus, lavastus ja puvustus Riku Suokas. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 14.3., 15.3., 16.3. ja 17.3. klo 19.
    Krissen Mylly
    Totta, tarua, oopperaa, musikaalia, nilkanojennusta, kastanjettien kalinaa, itkua ja naurua... Kristiina Elstelän teatteriuraan pohjautuva historiallinen konsertti. Luvassa uusia ja vanhoja lauluja, kaksoishenkilöitä, kaihoa ja huumoria. Elstelän ura on vertaansa vailla oleva katsaus Suomen teatterihistoriaan ja näyttelijän ammattiin. Kabareehenkisessä musiikkimyllytyksessä lavalla ovat Elstelän kanssa Sari Mällinen, Ursula Salo, Jussi Tuurna sekä nuket Anna-Kristiina ja Unto. Ohjaus Laura Jäntti, musiikin sovitus ja johto Jussi Tuurna. Liput 29/25 €.
    Vierailunäytös Linnateatterin teatteriravintolassa 10.4. ja 11.4. klo 19.
    Työttömän laulu
    Jaakko Tepon kappaleiden säestämä komediallinen matka sinne ihaniin 80-luvun mökkikesiin. Kotimaisen stand upin kärkinimi Ismo Leikola laulaa ja tarinoi tuon ajan silmin nuoren pojan kasvutarinan. Näytelmässä on koko ajan läsnä hersyvä huumori, teräväsanaista ajankuvaa unohtamatta. Musiikkia säestää Ismon lisäksi Henna Uusitalo haitarillaan. Käsikirjoitus Kari Puumalainen, ohjaus Tiina Puumalainen. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 2.5. ja 3.5. klo 19.
    Täti ja minä
    Musta komedia, joka pureutuu ajankohtaisiin ongelmiin: vanhusten yksinäisyyteen ja yhteisöllisyyden häviämiseen. Ulla Tapaninen näyttelee iäkästä tätiä ja Mika Nuojua pankkivirkailijana työskentelevää nelikymppistä sisarenpoikaa. Sisarenpoika saa vuosien tauon jälkeen etäiseltä tädiltään sekavan kirjeen ja lähtee katsomaan tätä. Toisistaan vieraantuneiden sukulaisten kohtaamisesta tulee outo. Näytelmässä nauretaan asioille, joille ei tavallisesti naureta, kuten yksinäisyydelle, seksuaalisuudelle ja kuolemalle. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 4.5. ja 5.5. klo 19.


    Konsertit:

    Madmen
    Turkulaisen 60-luvun vintage-yhtyeen Madmenin syksyllä 2010 toteuttama "Musiikkimatka 60-luvulle" sai erinomaisen vastaanoton. Nyt yhtye jatkaa tunnelmointia 60-luvun musiikin merkeissä uudistetulla ohjelmistolla. Mukana on edelleen monia tuttuja Madmen-klassikkoja, mutta myös useita tarttuvia ja ehkäpä koskettaviakin 60-luvun sävelmiä, joita yhtyeeltä ei ole ennen kuultu. Bert Karlsson, soolokitara, laulu, Jouko Linko, bassokitara, laulu, Olli Lundstedt, laulu, Markku Nurmela, rytmikitara, laulu, Matti Riikari, rummut, ja Markku Silander, koskettimet. Liput 20 €.
    Vierailuesitykset Linnateatterin teatteriravintolassa 5.2. klo 18 ja 6.2. klo 18.30. Huom! lipunmyynti ainoastaan yhtyeen nettisivuilla http://madmen.fi/fi/?page=tulossa.html.
    Tuulisella terassilla
    Kaj Chydenius kertoo: "Olen tavannut pojan, jota kutsuisin nuoreksi neroksi, ellei koko ilmaisu tuntuisi niin vanhanaikaiselta ja yliromanttiselta. Hän tuli luokseni esittelemään sävellyksiään. Hän istui pianon ääreen ja alkoi soittaa ja laulaa. Soittotekniikkaa on, opintoja Turun konservatoriossa. Laulutekniikka on omatekoinen, korkea kajakka ääni, joka muistuttaa jotenkin lintua, kummallisen yksisävyinen, mutta karkean kaunis, ihmeellinen. Tämä esitys on kokonaisuus, jota hallitsee oma, pakottava logiikka. Arvoisa yleisö, teidän täytyy kokea tämä. Sävellysten tekstit ovat mm. Aleksis Kiven, Kaarlo Sarkian, Saima Harmajan, Katri Valan, Claes Anderssonin, Arto Mellerin, Arno Kotron ja Mihaly Vacin käsialaa. Laulu ja piano Niilo Rantala, sävellyskonsertin isäntänä toimii Kaj Chydenius. Liput 18/15 €.
    Vierailuesitys Linnateatterin teatteriravintolassa 7.2. klo 19.
    Niitylle minä sinut veisin
    Konsertti on säveltäjä Toni Edelmannin ja Tommy Tabermannin yhdessä alullepanema produktio. Jyväskylän Kesässä 2011 kantaesityksensä saaneen teoksen esiintyjäkaartiin lausujaksi oli lupautunut myös Tabermann, mutta hänen äkillinen poismenonsa heinäkuussa 2010 muutti suunnitelmat. Edelmann vei sävellystyönsä loppuun Tabermannin toiveiden mukaisesti. Runojen pohjalta sävelletyt laulut tulkitsee ansioitunut pitkänlinjan työpari Susanna Haavisto ja Eija Ahvo. Pianossa Toni Edelmann ja bassossa Juha Tikka. Liput 26/22 €.
    Vierailuesitys teatterisalissa 18.2. klo 19.
    Linnateatteri Late Night:
    Uudella ohjelmapaikalla, teatterin esiripun laskeuduttua, nousevat teatteriravintolan estradille kotimaisen musiikin kärkinimet. Konsertit alkavat klo 22, mutta ovet avataan klo 21. Liput 25 €, ennakkomyynti Linnateatterista, Lippupisteen toimipaikoista sekä Lippupalvelusta. Keikkailtoina lipunmyynti teatteriravintolassa klo 20 alkaen. Ikäraja 18 vuotta.
  • 18.2. Sir Elwood duo.
  • 23.3. Dumari & Spuget.

  • Lapsille ja nuorille:

    Suuri urheiluesitys
    Koiraporin urheilukentällä valitaan pelaajia Sopulimäen Sinikellojen ja Koiraporin Marsujen väliseen otteluun sekä innokkaita osallistujia stadionin suureen yleisurheilukilpailuun, Koiraselän talviurheilukisoihin ja moneen, moneen muuhun unohtumattomaan urheilutapahtumaan. Kentän laidalla potkii nurmea myös Takkulan perheen nuorimmainen. Häntä ei liikkuminen kiinnosta. Peleihinkin hänet valitaan aina viimeisenä. Onneksi liikunnanopettajan varasijainen, kulttuurin ja urheilun monitoimimies Herra Hakkarainen on asiasta eri mieltä... Mauri Kunnaksen Suuri urheilukirja-teokseen perustuva näytelmä saa ensi-iltansa lokakuussa 2011. Ohjaus ja käsikirjoitus Sami Rannila, näyttelijät Jussi Helminen ja Tomi Turunen.
    Suuri urheiluesitys on kiertuenäytelmä ja on tilattavissa lokakuusta 2011 alkaen.

    Esitykset Linnateatterissa 31.3. ja 1.4. klo 13 ja 16.
    Elämäni luuserina
    Yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa tuotettavan, koulukiusaamisesta kertovan näytelmän on Ruotsissa nähnyt jo yli 100 000 katsojaa. Linnateatteri tarttui tähän tosi-elämän tarinaan perustuvaan näytelmään ensimmäisenä Suomessa. Ohjaus Pekka Sonck, lavalla Sami Markus. Näytelmä lähtee kiertämään kouluja ympäri Suomen ja on tilattavissa.


    Omaa tuotantoa aikuisille:

    Kakola
    Linnateatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistyönä syntyy historian ensimmäinen turkulainen rockmusikaali, joka kuljettaa katsojan legendaarisen Kakolan Pohjoisselliin. Sen graniittisten seinien tehtävänä on ollut eristää pahuutta sisäänsä. Jokainen paha mies on kuitenkin ollut jonkun isä, puoliso tai lapsi. Miehen nimi on Leo ja koko elämänsä hän on paennut. Vartijoita, menneisyyttä, todellisuutta, itseään. Ja kaunista nuorta naista, jolla on Leolle tehtävä. Mitä tapahtuu, kun totuutta etsivä Laura jäljittää Leon ja saapuu Kakolaan? Ainutkertaisen rockmusikaalista tekee sen turkulaisperäinen soundtrack, joka selaa esiin ne parhaimmat laulut, joita Aurajoen rannoilta on noussut – rocksovituksina! Käsikirjoitus Satu Rasila, ohjaus Mikko Kouki. Koreografia Reija Wäre, musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, lavastus Jani Uljas. Rooleissa Veeti Kallio, Reeta Vestman, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Mika Kujala, Petja Lähde, Severi Saarinen, Riitta Salminen, Kirsi Tarvainen, Viivi Kallela, Jenita Lindholm. Kantaesitys Turun kaupunginteatterissa 17.2.2012. Liput 40/37/35 €. Esitystä ei suositella alle 15-vuotiaille.
    Muut esitykset kaupunginteatterin päänäyttämöllä 18.2. ja 29.2. klo 19, 3.3. klo 14 ja 19, 6.3., 7.3. ja 8.3. klo 19, 10.3. klo 14, 16.3., 20.3., 23.3., 24.3., 27.3., 11.4., 14.4., 18.4. ja 20.4. klo 19, 21.4. klo 14, 26.4., 30.4. ja 4.5. klo 19, 5.5. klo 14 sekä 12.5. klo 14 ja 19.

    Kakola-klubit Linnateatterin teatteriravintolassa 21.4. ja 5.5. klo 22. Musikaalin työryhmä ja bändi, jota johtaa Jussi Vahvaselkä, esittää omia suosikkejaan, joita ei musikaalissa kuulla. Yleisöllä on mahdollisuus esittää toiveita Radio Sadan nettisivujen kautta ennakkoon. Liput 22 €.
    Juoppohullun päiväkirja
    Juha Vuorisen kirjoihin perustuva Juoppohullun päiväkirja naurattaa ja raivostuttaa samaan aikaan. Se tutkii kansallissairauttamme alkoholismia sen karuimmassa muodossa; ei ihannoiden, ei tuomiten vaan naurun kautta tarkastellen ja ymmärrystä hakien. Pikku-Juhan, varhaiskeski-ikäisen, työttömän rappioalkoholistin elämä on täynnä mitä absurdeimpia sattumuksia ja tapahtumia, ja hänen tielleen osuu toinen toistaan kummallisempia ihmisiä, joiden kanssa tehdään kaikkea sitä mistä äiti varoitti. Juha ja Juhan tuttavapiiri on sitä yhteiskuntaluokkaa, jonka kaikki tietävät olevan olemassa, mutta johon ei tutustuta ellei ole aivan pakko. Se ei kuitenkaan ole moraliteetti tai kurjuudenkuvaus. Juha ei ole toimeton vaikka työtön onkin eikä ainakaan alistu uhriksi. Ohjaus Lauri Maijala, rooleissa muun muassa Jarkko Pajunen ja Tom Petäjä. Ensi-ilta Aboa Vetus & Ars Nova -museon pihalla 16.6.2010. Liput 26/22 €.
    ARTIKKELI
    Esitykset 11.1., 22.3., 23.3., 13.4. ja 14.4. klo 19.
    Mieletön oopperan historia
    Oopperakammarin kanssa yhteistyössä tehty, Kulttuuripääkaupunkivuoden viralliseen ohjelmistoon kuuluva esitys avaa kansan syville riveille oopperan hienoudet – yhden näyttelijän ja neljän oopperalaulajan avulla. Tuomas Parkkisen kirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama estradiesitys on pintaa raapaiseva syväluotaus oopperan hillittömään maailmaan. Se on anarkistinen kokoillan musiikkikomedia, stand up show ja oopperakonsertti samassa paketissa. Kaiken kattava pikakelaus linkoaa lavalle näyttelijä Mika Eirtovaaran neljän nälkäisen oopperalaulajan sekaan. Glamourista vastaavat mm. Tintti-sarjakuvista tuttu Milanon satakieli Bianca Castafiore, oopperan kummitus sekä maailman tunnetuin tenori Luciano Pavarotti. Esityksessä kuullaan Mozartia, Puccinia ja Verdiä, maailman pakahduttavinta musiikkia niin vilpittömästi ja liikuttavasti tulkittuna, että komedialla on itkutakuu. Näyttelijä Mika Eirtovaara, laulajat Juha Hostikka, Janne Sundqvist, Heidi Laakso ja Minna Laukkanen, musiikin johto Marko Autio. Kantaesitys 26.1. Linnateatterin teatterisalissa. Liput: oopperan rakastaja 39 €, oopperaneutraali 30 €, oopperan vihaaja 25 €. Asiakas voi itse valita omantuntonsa mukaan, mihin hintakategoriaan tuntee kuuluvansa. Hinnoittelu ei vaikuta istumapaikkaan, valaistukseen tai palvelun laatuun.
    Muut esitykset Linnateatterin teatterisalissa 23.1., 24.1. klo 19, 10.2. klo 13, 11.2. klo 19, 17.4., 18.4., 21.4., 26.4., 27.4., 16.5. 19
    Mieletön Turun historia
    Camp-henkinen pikakelauskomedia Turun kaupungin historiankirjoituksesta. Esitys tekee omalta osaltaan historiaa käymällä läpi 775 vuotta vain 7750 sekunnissa. Mieletön Turun historia esittää armottoman analyysin siitä, ketkä ovat polttaneet Turun useita kertoja, ja miksi. Se näyttää myös syyt, miksi Mikael Agricola perusti suomen kielen turun murteelle. Puhumattakaan siitä, mikä oli ritarien todellinen tuskan hetki Aurajoen jäällä pidettävissä turnajaisissa. Esitys eläytyy Juhanan, Kaarinan, Katariinan ja Eerikin tarinaan ja selvittää Turun taudin lääketieteellisiä perusteita. Ensi-ilta Aboa Vetus & Ars Nova -museoiden sisäpihalla 29.5.2004 klo 19. Liput 26/22 €.
    Esitykset 10.1., 23.2. klo 19, 19.3. klo 13 ja 19 sekä 30.3. klo 19.
    Mieletön Turun Lähihistoria
    Mielettömän Turun historian on kesään 2009 mennessä nähnyt 34 000 katsojaa yli kahdessasadassa esityksessä. Kakkososa keskittyy elävien historiaan ja mukana on myös tulevaisuus... Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan vanhin tällä hetkellä elossa oleva turkulainen on 105-vuotias. Aloitamme esityksemme hänen syntymävuodestaan 1903. Esitys lupaa vastata seuraaviin kaikkia elossa olevia turkulaisia kiinnostaviin kysymyksiin: Millaista oli Raunistulan bordellissa? Kuka lopetti turkulaisen raitioliikenteen? Miksi Turusta tulee niin kauniita naisia - ja miksi he aina rakastuvat jääkiekkoilijoihin? Esitys saattaa selventää myös, missä on Turun talouden musta aukko ja miten sen voi kiertää. Sen sijaan esitys ei tule käsittelemään kulttuuripääkaupunkihanketta, toriparkkia eikä Tamperetta. Käsikirjoitus Satu Rasila, ohjaus Mika Eirtovaara, rooleissa Valtteri Roiha, Tom Petäjä ja Miska Kaukonen. Ensi-ilta Linnateatterin teatteriravintolassa 18.11. Liput 26/22 €.
    ARTIKKELI
    Esitykset 14.1. klo 19, 17.1. ja 1.2. klo 19.30, 29.3., 18.5. ja 19.5. klo 19.
    Luolamies
    Rob Beckerin rohkea ja terävä stand up -komedia, jossa suomalainen mies puhuu tunteistaan. Hellyttävä tutkimusmatka miehen ja naisen sielunmaailmaan. Se naurattaa, itkettää ja tuntuu kotoiselta. Suomennos Ville Virtanen, ohjaus Mikko Kouki. Lavalla Valtteri Roiha. Ensi-ilta 13.2.2008 klo 19. Liput 26/22 €.
    Esitykset 21.1., 14.2., 15.2., 3.3. ja 25.5. klo 19.
    Luolamiehen poika
    Onko perheessänne lapsi? Oletteko harkinneet sellaisen hankkimista? Vai oletteko päättäneet olla kokonaan hankkimatta? Tämä esitys on juuri teitä kaikkia varten! Maailma on äitiysoppaita pullollaan, mutta isyydestä puhutaan edelleen liian vähän. Lämminhenkinen komedia naisesta ja miehestä, äidistä ja... epätietoisesta isästä. Sekä lapsen mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta. Esitys on Miska Kaukosen esikoisohjaus. Teksti Valtteri Roiha, ohjaus Miska Kaukonen, lavalla Valtteri Roiha. Laskettu aika on 24.2.2011 klo 19. Liput 26/22 €.
    Esitykset 13.1., 18.1., 19.1., 25.1., 9.2., 25.2., 24.4. ja 25.4. klo 19.
    Kalsarimiehet - komiikkaa paljaimmillaan
    Sen piti olla kuin mikä tahansa arkipäivä. Kunnes postiluukusta tipahti kortti, joka muutti kaiken. Tarina kertoo kolmesta kämppäkaveruksesta, jotka joutuvat yllättävälle matkalle kohti kotimaamme henkistä pääkaupunkia - Turkua. Ja tällä reissulla kaikki on mahdollista. Siitä pitävät huolen yksi nuori ja kaksi nuorehkoa miestä, jotka pelkällä näyttelijäntyöllä loihtivat tyhjälle lavalle niin ihmiset, ihmisjoukot, eläimet, esineet, kulkuneuvot kuin taivaankappaleet. Mitään tällaista et ole ennen teatterissa kokenut! Käsikirjoitus Jaakko Saariluoma ja Mika Eirtovaara, ohjaus Jaakko Saariluoma, lavalla Mika Eirtovaara, Tom Petäjä ja RudiRok. Kanta-esitys Linnateatterin teatteriravintolassa 7.3. klo 19. Liput 26/22 €.
    Muut näytökset 12.3., 13.3., 20.3., 21.3., 31.3., 12.4., 19.4., 20.4., 30.4., 8.5., 9.5., 23.5. ja 24.5. klo 19.
    © 1998 - 2012 Unikankare. Kaikki oikeudet pidätetään.
    alanavigaatio